Sivut

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Flexound Humu: Kaiutin, joka mahdollistaa kuulemisen lisäksi äänen tuntemisen

Käytössäni on ollut muutaman kuukauden ajan suomalaisen Flexound-yrityksen innovaatio, Flexound Humu-kaiutintyyny. Kyseessä on tyyny, jonka sisään on asennettu kaiutinelementit sekä Flexoundin kehittämä elementti, joka muuntaa ääniaaltoja värinäksi, täydellisessä harmoniassa äänen kanssa. Tyyny siis mahdollistaa paljon enemmän kuin pelkästään kuuntelun - voit tuntea äänet värähtelynä koko kehossasi. Tähän asti olemme tottuneet nauttimaan musiikista pelkästään kuulon varassa - tämä patentoitu tyyny pyrkii muuttamaan tapaa, jolla me koemme audiovisuaalisen viihteen kuten musiikin, elokuvat ja pelaamisen. Flexoundin patentoimaa teknologiaa voidaan hyvinkin tulla näkemään tulevaisuudessa esimerkiksi autojen istuimissa tai olohuoneen sohvalla. Miltä kuulostaisi idea, että voisit nauttia kotisohvalla elokuvasta ääniaaltojen värähdellessä kropassa? Käsityksemme esimerkiksi elokuvien ääniefektien todentuntuisuudesta muuttuisi täysin.




Tuotetta on markkinoitu Indiegogo:n joukkorahoituskampanjalla, joka tarkoittaa käytännössä sitä että tuotetta markkinoivan yrityksen täytyy saada kerättyä tietty määrä rahaa ostajilta, ennenkuin tuotteet valmistetaan tehtaalla ja postitetaan Kiinasta. Tällainen joukkorahoituskampanjointi on nykyään yleistyvä rahoituskeino uusille ja nouseville yrityksille, sillä informaatiota tuotteesta saadaan potentiaalisille ostajille nopeasti ja vaivattomasti internetin kautta. Itse osallistuin kampanjaan - eli käytännössä "ostin" tuotteen postikuluineen noin 300 euron hintaan maaliskuussa, ja tuote tuli kotiini toukokuussa. Maksu tapahtui pankkikortin tiedot antamalla ja maksuvälityspalvelu vaikutti luotettavalta. Pari kuukautta odotellessani Flexound hoiti tiedotuspuolen tilauksen etenemisestä kiitettävästi - lopulta tuote saapui kotiovelle asti. Kuulemma tyynyä myydään jossain päin maailmaa jo kivijalkakaupoissakin, mutta Suomessa ei tiettävästi vielä.

TEKNISET TIEDOT TYYNYSTÄ:
  • Bluetooth: 4.2, A2DP audio protocol; yhteysetäisyys 10m
  • AUX: 3.5 mm kuulokeliitäntä, stereo- eli 2-kanavaääni
  • Akku: Lithium Polymer 3.7 V, 5.5 Wh; 8 tunnin akunkesto kohtalaisella äänenvoimakkuudella
  • Fyysiset mitat: 480 mm x 270 mm x 145 mm
  • Paino: 1.5 kg
  • Käyttölämpötila: 0°C to 35
 PAKKAUS SISÄLTÄÄ:
  • Flexound HUMU Smart Cushion (SC200)
  • Micro-USB latauskaapeli
  • Käyttöohje

MUOTOILU

Humu näyttää aivan tavalliselta tyynyltä. Kun tyynyä käyttää, paksumpi osa tulee ylhäälle pään alle, ja ohuempi osa aivan niskan taakse tai hartioiden alapuolelle. Tyynyn sisus on miellyttävän pehmeää ja kestävää polyuretaania, päällinen keinotekoista mokkanahkaa. Tyynyn tekniset elementit ovat niin taitavasti piilotettu etteivät ne tunnu päätä vasten. Tyynyssä on vetoketjut molemminpuolin teknisiä huoltotoimenpiteitä varten, niitä ei saa mennä itse avaamaan ja tyynynpäällinen ei ole irroitettavissa. Tyynyn toisessa kyljessä on pieni magneetilla sulkeutuva luukku, jonka sisältä paljastuu virtapainike sekä liittimet lataukseen ja 3,5mm kuulokejohdolle. Tyynyä voi käyttää samanaikasesti kun se latautuu. Noin kolmen kuukauden testikäytön jälkeen tyyny tuntuu edelleenkin napakalta eikä täyte ole painunut kasaan. Tosin on mielenkiintoista nähdä, kuinka päällinen kestää ajan kulua, sillä sitä ei voi pestä eikä Flexound suosittele ohjeissaan pyyhkimään päällistä edes kostealla liinalla. Itse olen kuitenkin sen verran maalaisjärkinen ja uskon, että päällisen voi yrittää puhdistaa kostealla liinalla ja jonkinlaisella puhdistusaineella - tietenkin varoen ettei sisuksiin mene vaarallisen paljon vettä.




KÄYTTÖ

Käyttö ja bluetoothin yhdistäminen on helppoa, sinun tarvitsee vain painaa virtapainiketta muutaman sekunnin kunnes tyyny antaa merkin äänellä ja värinällä käynnistymisestään. Ensimmäisellä käynnistyskerralla Humu menee paritusmoodiin ja voit yhdistää sen puhelimeesi. Jos jatkossa haluat yhdistää sen bluetoothilla muihin laitteisiin, paina virtapainiketta 3 sekunnin ajan niin tyyny on taas paritusmoodissa. Laitteen muistista voi pyyhkiä pois kaikki laitteet painamalla painiketta 8 sekunnin ajan. Voit yhdistää tyynyn myös televisioon tai mihin tahansa äänilähteeseen, joka käyttää 3,5mm kuulokeliitäntää.


OMAT KOKEMUKSET

Tyynyn äänimaailma ja värinän voimakkuus oli itselleni melkoinen yllätys, kun pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Tyynyllä kuuntelu tuntuu lähes samalta kuin kuuntelisit kuulokkeilla: ääni tulee lähelle korvia ja kaikki äänentaajuudet ovat kirkkaita - minua huonokuuloista ympäristön äänetkään eivät häiritse kuuntelua. Esimerkiksi taustalla kuuluva television ääni ei ole häirinnyt kun kuuntelen äänikirjaa. Äänentaajuuksien skaala tuntuu rikkaalta, matalat, keski- ja korkeat taajuudet ovat balanssissa keskenään. Tyynyn ääni tulee kaksikanavaisena ja kuunnellessa tosiaan erottaa, kummalta puolelta ääni kuuluu, mikä tekee kuuntelukokemuksesta nautinnollisen.

Itse olen tykännyt pitää äänenvoimakkuutta 60-80% voimakkuudella, silloin tyynyn värinäelementissä on riittävästi potkua. Jos voimakkuutta nostaa yli 80%, värinä tuntuu mielestäni jo liian voimakkaalta ja ääni muuttuu joissakin tapauksissa luonnottomaksi. Olen käyttänyt tyynyä elokuvien katselussa ja pelaamisessa, ja välillä tuntuu että tempautuu mukaan keskelle toimintaa. Esimerkiksi amerikkalaisen muskeliauton moottorin ärjyntä tai aseiden pauke tuntuu melkoisena vibrana, jollaista en ole ennen tuntenut. Vibran voimakkuus voittaa mielestäni jopa elokuvateatterien ääniefektit. Musiikkia kuunnellessa värinä on niin voimakasta ja ääni niin kirkas, että tuntuu kuin olisi kuuntelemassa konserttia - silti lauluosuudet erottuvat selvinä. Musiikin kuuntelu tuntuu miellyttävältä matalallakin äänenvoimakkuudella, värinäelentissä on potkua riittävästi. Työpäivän päätteeksi on ollut mukavaa etsiä Spotify-musiikkipalvelusta rentouttavaa pianon- tai kitaransoittoa ja rentoutua hiljaiseen sointiin.

Tyyny mahdollistaa minulle sen, että voin tuntea musiikin matalat taajuudet eli basson. Sisäkorvaistutteella ei ole mahdollista kuulla aivan matalimpia musiikin taajuuksia, sillä korvasimpukkaan tuleva elektrodiketju ei stimuloi simpukan syvintä, matalien taajuuksien aluetta. On ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka siihen, miten erilaisilta vanhat tutut biisit kuulostavatkaan tyynyllä kuunneltuna kun värinän välityksellä korostuu ne pimentoon jääneet taajuudet. Olen kuunnellut musiikkityylejä laidasta laitaan, enimmäkseen rockia sekä electroa. Varsinkin electromusiikissa on korostettuna bassobiitit, joista olen implanttien myötä jäänyt paitsi. Kuulokojeaikana minulla oli hyvä bassokuulo. Tyynyn hankinnan myötä olen löytänyt tieni takaisin lempimusiikkini pariin, ja voin suositella Humua kaikille huonokuuloisille jotka tuntevat että musiikin kuuntelusta puuttuu jotain.

Olen käyttänyt tyynyä vain kotonani, paikkaa vaihdellen sen mukaan mitä kuuntelen. Musiikkia tai äänikirjoja tykkään kuunnella sängyllä tai sohvalla, pelien tai elokuvien kuunteluun sopii parhaiten nojatuolini. Tyynyn voisi helposti ottaa mukaansa reissuun tai retkille, tosin se vaatisi pakkaamista matkalaukkuun. Olen reppuihmisiä, joten en voi kuljettaa tyynyä mukanani.

Tyynyllä kuuntelu ei häiritse muiden samassa tilassa olevien keskustelua, vaikka pitäisit volyymia isolla - tyynyn ääni ei peitä muita ääniä alleen. Tyyny muodostaa ikäänkuin oman henkilökohtaisen saarekkeen, missä voit kuunnella rauhassa - siitä huolimatta et ole täysin kuuro ympäristön äänille, kuten kuulokkeita käyttäessä usein käy. Voit helposti käydä vaikka keskustelua kumppanin kanssa samalla kun kuuntelet tyynyllä.

Vaikka 300 euroa tästä tyynystä tuntuu kovaalta hinnalta, se on hintansa väärti niille jotka nauttivat musiikista, peleistä, elokuvista, ja haluavat parantaa kuuntelukokemustaan. Hintansa väärti se on varsinkin niille huonokuuloisille, jotka kokevat jäävänsä paitsioon kuunteluelämyksistä. Tyynyn design ja mukavuus ovat ensiluokkaisia, plussaa on myös akun pitkä kesto ja laajat käyttömahdollisuudet - siinä missä tavallinen kaiutin seisoo vain yhdellä paikalla koko elinkaarensa ajan, tämän tyynyn voit ottaa mukaasi käytännössä mihin vain kotonasi tai kodin ulkopuolella. Se on kevyt, ei vaadi virtajohtoa ja on immuuni kolhuille. Itselleni Humu on ainutlaatuinen viihdeväline, joka on aktiivisessa käytössä lähes päivittäin. Toivon, että Flexound kehittää ideaansa eteenpäin.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

22. päivä lauantai 15.7. Tampere-Jyväskylä, 162km & loppuraportti

Vietin lauantain ansaittua lepopäivää Tampereella. Aamu meni Tampereen kaupunkia pyöräillen tutkiessa, liikennettä aamuvarhaisella oli vähän joten tällainen putkinäköinen pyöräilijä sai ajaa melko rauhassa - kaupunki näytti suorastaan aavemaisen hiljaiselta. Tuntui vähän oudolta ajaa suurkaupungissa monen pohjolan peräkylissä vietetyn päivän jälkeen. Oli nautinto nähdä tuttuja kauppoja ja ravitsemusliikkeitä katujen varsilla. Pysähdyin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ärräkahville. Sitten jatkoin taas katujen ja puistojen polkemista, oli niin paljon nähtävää että välillä eksyin katuviidakkoon ja yritin etsiä tietä takaisin keskustaan. Aamupäivällä kävin Tampereen pääkirjastossa lukemassa lehtiä ja istumassa pallotuolissa. Pallotuoli antoi sopivasti näkösuojaa joten vedin päikkärit samalla käynnillä. Sitten lähdin omaa tyttökaveriani vastaan ja asetuimme hotelliin. Ilta meni kaupungin katuja ja kauppoja tallatessa ja elokuvissa. Sää oli suosiollinen, ja seuraavana aamuna vieläkin suosiollisempi kun lähdin tuhdin hotelliaamupalan jälkeen polkemaan kohti kotia. Käytin apuna navigaattorin kevyenliikenteenväylien reittisuositusta välttääkseni Tampereen moottoritiet ja valtatien vaarallisen alkupätkän. Ajelin parikymmentä kilometriä ja puolitoista tuntia, kunnes tulin ulos kaupungista valtatielle. Harhaanajoja tuli useita, sillä reitillä oli tietyömaita. Navigaattorin antama reitti oli silti kokonaisuudessaan hauska ajaa. Lopussa tuli pieni epäusko, kun reitti johdatti minut kapealle hiekkatielle, jollaisia mökkiteiksi yleensä kutsutaan. Melkoiset reitit se navi arpoo joskus... Kokonaisuudessaan aikaa kotiin polkemiseen kului seitsemän ja puoli tuntia, pidin ruokatauon ja ennen Jyväskylää kahvitauon Korpilahden Satamakapteenissa.

Reissun kokonaiskilometrimääräksi tuli yli 2200. Jäin siis 2500-3000 kilometrin tavoitteesta vähän jälkeen taloussyistä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Olisin kyllä jatkanut pidempäänkin, mutta tämä vaatisi sitten jo vähän enemmän reittisuunnittelua, luotettavamman ajokaluston ja enemmän laukkutilaa - sekä tietysti enemmän vapaata töistä ja muista velvollisuuksista. Kuuntelin kateellisena reissussa vastaantulleiden retkipyöräilijöiden kertomuksia, kuinka jotkut heistä ovat ajaneet jopa kaksi kuukautta. Arvelen kuitenkin, että nämä pidemmällä retkellä olleet papparaiset ovat jo eläkeikään ehtineitä eli heillä on aikaa polkea vaikka maailman ympäri.

Mitä opin matkaan varustautumisesta: hanki luotettavampi retkipyörä! Seuraavaa reissua varten tarvitsen pyörän, jossa on kestävämpi runko ja paksummat kumit, eikä lokasuojatkaan olisi pahitteeksi. En nähnyt muilla retkipyöräilijöillä puuttuvia lokasuojia. Kyllä ne suojaavat vaatteiden lisäksi pyörän voimansiirtoa renkaiden lennättämältä hiekkavesi-sekoitukselta. En kuitenkaan haluaisi raskasta retkipyörää, vaan mieluummin maantiepyörän ja maastopyörän väliin sijoittuvan kevyen cyclocross-pyörän, jossa olisi maantietanko. Se on maantiepyörää kestävämpi rungoltaan ja vanteiltaan, mutta silti vielä maantiepyörän ajo-ominaisuuksilla joihin olen syvästi mieltynyt. Hommaan myös kestävän etulaukun, entinen laukku meni roskiin reissun jälkeen. Muita rikki menneitä varusteita olivat kengänsuojat, joista ensin repesi toisen vetoketjusauma ja sitten vielä toinenkin. Lisäksi meni kolme sisäkumia, joista kolmas tyhjeni juuri kun astuin kotiovesta sisään - olipa sopivasti. Tavaroiden katoamiselta selvisin pyöränlamppua lukuunottamatta.

Rahankäytössä en ollut kamalan säästeliäs, söin silloin tällöin ravintoloissa ja yövyin mökeissä ja hostellissa. Ostelin herkkuja enkä potenut huonoa omaatuntoa siitä - parasta tällä reissulla on että saat syödä ja juoda mitä haluat, sillä kulutat varmasti enemmän kuin syöt (jätä juomiset kuitenkin loppuiltaan). Tiedän että säästeliäämminkin voisi retkeillä. Olen lukenut esimerkiksi Ylen toimittajan ja retkipyöräilijän Matti Rämön retkikertomuksia, joissa hän kertoo päivä päivältä paljonko hän on kuluttanut rahaa. Peruspäivinä eräällä kotimaanreissulla hänellä on kulunut 20-40 euroa, jos ei ole tullut yllätyskuluja. Siihen verraten oma 40-80 euron päiväkulutus on ollut melkoista tuhlausta - mutta hänpä onkin retkeillyt paljon askeettisemmin, ei ole esimerkiksi käyttänyt leirintäalueita ja mökkeillyt vain ääriharvoin. Hänen retkikertomuksistaan jäi tosin hieman epäselväksi, kuinka pyykkihuolto ja peseytyminen on toiminut - vai onko hän tarvinnut sellaisia ylellisyyksiä ollenkaan.

Henkisesti opin tältä reissulta, että kroppa jaksaa uskomattomia matkoja kun mieli ei anna periksi. Sain jo matkan ensipäivistä lähtien lisää periksiantamattomuutta ja halusin koettaa uusia henkilökohtaisia matkaennätyksiä. Se matka, mikä ennen tuntui pahalta, tuntui nyt nautinnolta. Peruskestävyyslenkeilläni kotimaisemissa teen harvoin yli sadan kilometrin pituisia lenkkejä. Nyt voisin helposti lähteä satasen lenkille vailla epäilystäkään väsähdänkö. Retkipyöräillessä vastaan tulevat uudet maisemat ja kylät - ja vastaan tuleva tuntemattomuus ylipäätään - herättävät uteliaisuuden ja auttavat henkistä puolta jaksamaan kauemmin. Tästä oppineena ja viisastuneena lähden tänä kesänä koettamaan kaupunkien välistä pyöräilyä, esimerkiksi Mikkeliin tai Kuopioon suuntautuvat päivämatkat eivät olisi huonompi idea. Tällaisilla reissuilla voisi jättää peräkärryn kotiin ja kuljettaa mukana vain ne välttämättömimmät työkalut ja varaosat pienessä laukussa.

Kroppa ei turhia valitellut matkan aikana. Reidet olivat lähes joka päivä kipeät, mutta sen kanssa kyllä tottuu elämään. Onneksi muutamat välissä pidetyt lepopäivät vähän tasoittivat tilannetta. En seurannut kauheasti Fitbit-aktiivisuusrannekkeen antamaa dataa reissulla. Olisiko keskikulutus ajopäivää kohti ollut sellaista 4500 kaloria. Leposykkeeni laski aiemmasta 55 lyönnistä/minuutti 49-53 lyöntiin, kunnon kehitystä siis tapahtui. Eikä päässyt ainakaan ylikuntoa kehittymään, mikä olisi seurausta liian intensiivisestä harjoittelusta ja liian vähästä levosta - tällöin leposyke olisi koholla. Useimmiten venyttelyt jäivät tekemättä, koska en kokenut siitä olevan hyötyä. Reissun alussa kokeilin venytellä illoin ja aamuin, mutta reidet olivat ihan yhtä tönköt, venyttelinpä tai en. Päätin että aloitan säännöllisen venyttelyn kunhan kotiudun. Painoni laski reissussa aiemmasta 71 kilosta 69 kiloon, minkä arvelen johtuvan lihasmassan katoamisesta yläkropasta. Täytyy siis aloittaa taas salilla käyminen, jotta saan habat takaisin. Pitäähän tulevalla hierojaopiskelijalla olla voimaa nyrkeissä... eikun käsivarsissa. Tähän mainitsen senkin, että keväästä lähtien olen laihtunut nyt siis yhteensä 9 kiloa - mutta eipä aleta nyt huolestumaan, painoindeksikäyrän mukaan en ole vielä lähelläkään alipainoista. Viimeksi olin näin kevyt keijukainen joskus lukiolaispoikana.

Tämän pituinen reissu se, jatketaan kohti uusia seikkailuja!

20. päivä torstai 13.7. Muonio-Kolari, 82km

Tälle päivälle oli luvassa lyhyt matka ja myötätuulta, joten nukuin pitkään enkä pitänyt kiirettä. Olin lähtövalmis puoliltapäivin. Kävin Muonion Swiss Cafessa juomassa vielä lähtökahvit. Eilen polkemani tietyömaa jatkui Kolariin päin muutama kymmenen kilometriä, onneksi renkaat kestivät. Sepeliaukkojen päätyttyä oli hauskaa päästä ajamaan kilometritolkulla uutta asfalttia. Noin viidenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen tuli sadekuuroja, jotka jatkuivat Kolariin asti.

Matkalla mietin päätöstä, jatkaako Kolarin jälkeen vai lähteäkö junalla kotia kohti. Vaihtoehtoja punnitessani mietin jäljellä olevaa rahabudjettia ja tulevien päivien säätä. Matkanteko oli niellyt enemmän rahaa kuin olin suunnitellut, lisäksi tuleville päiville oli luvattu sadekuuroja, joka tekisi telttailusta vähemmän mielekästä, ellei jopa mahdotonta. Mökeissa majoittuminen sateelta suojassa toisi lisää kuluja. Lisäksi päätöstä punnitessani mietin, onko edessä päin enää sellaista nähtävää jonka vuoksi kannattaisi jatkaa polkemista. Mielestäni ei ollut, olinhan polkenut Lappia jo monta päivää - ja tärkein tavoite, Norjan hienot vuonomaisemat ja Nordkapp, oli saavutettu. Päätin, että palaan junalla kotiin.

Kolarissa pysähdyin hamppariaterialle Kolarin Burger & Majat-ravintolaan. Valitsin hampurilaisen poronlihapihvillä. Samalla tutkin VR:n aikatauluja netissä. Tilasin lipun klo 18.20 lähtevään yöjunaan istumapaikalla, sillä en halunnut maksaa ylimääräistä makuuvaunupaikasta. Lisäksi maksoin kaksi polkupyöräpaikkaa, toinen peräkärrylle, hintaa ostoksille tuli 82 euroa. Juna jättäisi minut Tampereelle, joten mietin viettäisinkö siellä hotelliyön Scandicissa oman kultani kanssa. Minulla oli Scandiciin käyttämätön lahjakortti yhteen ilmaiseen yöhön, päätin käyttää sen - hotelliyö Tampereella oli ihan ansaittu palkinto tämän urakan jälkeen.

torstai 13. heinäkuuta 2017

19. päivä keskiviikko 12.7. Kautokeino-Muonio, 158km, 55 euroa

Aamu alkoi sateisissa merkeissä, mutta ei se minua vaivannut. Muutaman Norjan rankoissa sääolosuhteissa poljetun päivän jälkeen sade ei haitannut sitten yhtään, kunhan ei tuullut vastaan eikä lämpötila laskenut alle kymmenen asteen. Yritin lähteä ajoissa, sillä matkaa seuraavaan etappiin olisi lähes 160 kilometriä, lisäksi palaaminen Suomen aikavyöhykkeelle ottaisi yhden tunnin kellostani pois. Söin aamiaista keittiössä ja juttelin erään nuoren suomalaispariskunnan kanssa. He olivat reissussa fatbike-pyörillä ja yöpyivät milloin teltassa, milloin mökissä kun satoi kovasti. Kilometrejä oli kertynyt kuulemma jo 2500 ja päivässä he polkivat kuudesta kahdeksaan tuntia - kahdeksan tuntia oli kuulemma ehdoton raja, sillä sen jälkeen keskittyy vain laskemaan kilometrejä siihen milloin pääsee perille. Kerroin olevani samaa mieltä, minulle riittäisi kuusikin tuntia polkemista päivässä, mutta joskus voi mennä ylikin jos haluaa edetä seuraavaan isoon kylään lähelle kauppoja ja leirintäalueita. Olen huomannut, että jos polkee liian pitkän päivämatkan, tietyn rajan jälkeen polkemisesta tulee pakkopullaa ja kilometrien laskemista. Tosin pitkissä päivämatkoissa on positiivista se riemun tunne kun pääsee perille rankan urakan jälkeen seuraavaan kylään.

Lähdin matkaan noin kymmeneltä vesisateessa ja sadevaatteet päällä. Kengät alkoivat kastua muutaman kymmenen kilometrin jälkeen, mutta se ei haitannut, olihan lämmintä yli 16 astetta. Suomen ja Norjan rajalle oli matkaa vain noin 40 kilometriä. Yhden kerran sähläsin ajaessa vesipullon kanssa ja pudotin sen tielle. En heti löytänyt, se oli vierinyt ojaan vastakkaiselle puolelle. Näin on käynyt monesti aiemminkin, milloinkahan opin olemaan varovaisempi.

Vähän ennen rajaa sattui toinenkin koko reissun jatkon kannalta vaarallinen kämmi - sähläsin etuvaihtajan kanssa niin että ketju hirtti kiinni, ja väänsi yhden ketjun lenkin vinoon. Tässä olisi ollut aineksia vakavampaankin jos en olisi pysähtynyt ajoissa - vääntynyt lenkki olisi voinut vetää takavaihtajan pinnojen väliin. Tästä on yleensä seurauksena pinnojen katkeaminen ja vaihtajankorvakkeen vääntyminen, eikä minulla ole varakorvaketta mukana. Pysähdyin korjaamaan ketjun. Irrotin vääntyneen lenkin ja liitin ketjun uudelleen yhteen ketjuliittimellä. Hommaa tehdessäni huomasin, että poljinkampien laakeri ei pyöri kunnolla vaan jumittaa. Alkoi tässä vaiheessa harmittaa entistä enemmän. Epäilin että laakeri on menossa rikki ihan lähiaikoina. Lähdin kuitenkin jatkamaan, ehkä sateessa ajaminen on vain tuonut hiekkaa keskiöön ja se huuhtoutuu kyllä pois kunhan poljen. Kuivalle tielle päästyäni kammet alkoivatkin pyöriä hyvin. Tosin edessä on laakerinvaihto kotiinpäästyäni, ei noin pitäisi päästä käymään. Jokin tiiviste laakerissa on nyt pettänyt.

Ylitin rajan ja jatkoin vielä noin kymmenen kilometriä kohti huoltoasemaa syömään. Huoltoasemayrittäjä käyttää ilmeisen tehokasta tienvarsimainontaa. Kolmen kilometrin matkalla ennen asemaa oli älytön määrä mainoksia aseman ruokalistasta ja myymälän tarjonnasta. Selasin siis koko ruokalistan läpi jo tiellä ajaessani. Päätin valita listalta savuporomunakkaan, ja se olikin varsin täyttävä annos jonka voimalla jaksoin polkea loput sata kilometriä Muonioon asti, yhtä kahvitaukoa ja banaania lukuunottamatta. Asemalla juttelin myös erään saksalaisen retkipyöräilijän kanssa. Vanhempi harmaapartainen mies, joka toi mieleeni jonkun satujen iloisen peikkohahmon. Hän kertoi olleensa reissussa jo 67 päivää, ja oli matkalla Nordkappiin samaa reittiä mistä minä tulin. Kerroin omia kokemuksiani ja havaintojani reitiltä, ja suosittelin muutamaa leirintäaluetta ja kauppaa matkalla. Varoittelin Norjan kovista tuulista ja kylmyydestä. Hän reissasi kuulemma noin 60-70 kilometriä päivässä ja ihmetteli minun pitkiä päivämatkoja. Vastasin vähän pilke silmäkulmassa että "sinä olet jo liian vanha pitkille matkoille, minulle tämä on ihan normaalia". Toivotin turvallista matkaa tälle saksalaiselle peikkosedälle.

Loppumatka olikin melkoisen yksinäistä erämaasiirtymää, jossa ei näkynyt muuta kuin suota, järveä ja metsää. Siellä täällä soilla kasvoi tupasvillaa, ja muutamia hölmöjä poroja jolkotteli tientukkeena. Mäet ja tuuli eivät enää hidastaneet minua kuten Norjassa, taivalsin loppumatkan Muonioon noin 27 kilometrin tuntivauhtia. Kolmisenkymmentä kilometriä ennen Muoniota pidin kahvitauon eräässä matkamuistomyymälässä, sain wiinerin ja kahvin eurolla. Tien toisella puolella näkyi toinenkin myymälä. On ilo nähdä taas tienvarsikahviloita täällä Suomen puolella, Norjassa niitä ei juuri näkynyt - miksiköhän? Sain myös pelätä rengasrikkoja, sillä ajelin tietyömaata jossa oli revitty asfalttia auki monen kilometrin matkalta. Onneksi kumit eivät poksahtaneet, mutta harkitsin monta kertaa maantiepyöräni järkevyyttä retkipyöräilyyn.

Saavuin Muonioon noin puoli kahdeksalta. Minulla ei ollut suunnitelmaa missä yövyn. Tavoitteena oli päästä mökkiin. Katselin tienvarsikylteistä sopivaa majoitusta, ja eteeni tarjoutui kaksi vaihtoehtoa - Harriniva noin viisi kilometriä Muoniosta etelään tai Lomamaja Pekonen aivan Muonion keskustan tuntumassa. Päätin polkea Pekoseen tiedustelemaan, mökki löytyi kolmellakympillä. Saan kuivatella teltan, pestä pyykkiä ja varastoida jääkaappiin ostamani eväät. Lähin kauppa on viidensadan metrin päässä. Pientä luksusta pienellä euromäärällä.




tiistai 11. heinäkuuta 2017

18. päivä tiistai 11.7. Alta-Kautokeino, 131km, 42 euroa

Tänäaamuna heräsin hyvin levänneenä. Sain pitkästä aikaa unta ilman katkoja, joita minulla teltassa nukkuessa tavallisesti tulee useinkin. Yöllä oli satanut, joten osa pyörän päälle kuivumaan jätetyistä vaatteista oli märkiä. Kuvittelin että jättämällä pyörän kodan räystään alle pyykit olisivat suojassa sateelta mutta eivätpä olleetkaan - ei haitannut, sillä en tarvinnut niitä vaatteita. Valitettavasti pyöräilykengätkin olivat jostain mystisestä syystä kastuneet, vaikka kengät olivat suojassa peräkärryn alla. Kyllä harmitti, mutta onneksi oli tulossa lämmin päivä joten kyllä ne kengät jalassa kuivavat eikä varpaiden paleltumisestakaan ole pelkoa. Söin aamiaiseksi riisipuuroa, kaksi myslijogurttia ja banaania. Lähdin matkaan ennen kello yhtätoista kohti Kautokeinoa, 93-tietä pitkin. Säätiedot lupasivat pilvistä, 16-20 asteen lämpötilaa ja pohjoistuulta, joka puhaltaisi minua etelää kohti. Erinomaiset olosuhteet.

Nyt maisemat olivat täysin muuttuneet edellispäivistä. Näkyi korkeaa metsää, heinikkoa ja peltoja siellä täällä. Alkumatkasta tie näytti koko ajan laskeutuvan alas, erittäin loivaa laskua noin 18 kilometrin ajan. Sitten tie yhtäkkiä jyrkkeni - vastaan tuli varoitusmerkki 8% noususta viiden kilometrin matkalla. Tämä pätkä tiestä olikin maisemallisesti hauskinta ajaa ylös, sillä tie mutkitteli koko matkalta vuoren rinnettä alas virtaavan kosken vierellä. Tietä reunusti korkeat kallioseinämät ja tienreunaan oli laitettu betonikaide ettei kukaan aja reunan yli koskeen. Ei tuntunut rankalta nousulta. Minun mittapuussa 8% nousu on vielä kevyttä nautiskelua, 9% alkaa jo hapottamaan jalkoja ja 10-prosenttista voi joutua jopa taluttamaan jos mäenhuippu ei ala jo häämöttämään. Kuten juuri Nordkappin tunnelissa oli 10% nousu kolmen kilometrin matkalla - taluttamiseksihan se meni.





Tämän mäen päälle päästyäni Norjan vuoristo jäikin sitten taaksepäin eikä maisema ollut enää niin jyrkkäpiirteistä. Eteenpäin aukeavat näkymät olivat hyvin tutunoloisia - samoja maisemia mitä olen Suomessakin tottunut näkemään. Poljin koko matkan Kautokeinoon hyvässä myötätuulessa. Kerran pysähdyin tienvarsikahvilaan kun sellainen vihdoinkin tuli vastaan. Tein myös ruokaa trangialla itikka- ja mäkäräisparvi riesanani - tulipahan todettua että tämäkin riesa on nyt sitten palannut. Norjan karummilla ja tuulisilla alueilla ei sääskiä juuri ollut. Päätin että Suomen puolelle päästyäni trangian käyttö saa loppua, ostan kaupoista ja huoltoasemilta kaiken ruoan mitä tarvitsen. Kuivamuonavarastonikin on lähes loppuun käytetty.

Perille pääsin noin klo 17, koko matkaan kului aikaa kuusi tuntia. Ensimmäiseksi kauppaan ostamaan puolen litran jäätelöpurkki, jonka lusikoin kaupan pihassa. Ostin myös ruokaa leirintäalueelle ja huomispäivän reissulle. Varasin telttapaikan hienolta leirintäalueelta Kautokeino Campingista. Ystävällinen palvelu ja ajanmukaiset rakennukset sekä wifi. Alueelta löytyy myös saamelaiskota, jossa järjestetään asukkaille avoin kokoontuminen iltaisin klo 20 pannukahvitarjoilulla, nuotiolla jutustellen. En aikonut mennä, sillä kielimuuri on esteenä. Huomenna ajattelin polkaista kerralla Muonioon noin 160 kilometrin pituisen matkan, jossa sitten harkitsen pidänkö lepopäivän vai en.


maanantai 10. heinäkuuta 2017

17. päivä maanantai 10.7. lepopäivä, Alta River Camping, 14 kilometriä, 56 euroa

Tämän päivän otin rennosti ja palauttelin jalkoja rasituksesta, myös hartiat olivat vähän jumissa. Tuntikausien staattinen nojaaminen pyörän ohjaustankoon jumittaa hartiat, jos ei muista pitää lepoa. Nousin ylös teltasta puoli yhdeksän maissa, kun aurinko alkoi korventamaan telttaa kuumaksi. Söin aamiaista keittiötilassa ja päivittelin blogia olohuoneessa. Tämän päivän suunnitelma oli polkea Altan keskustaan tekemään ruokaostoksia tälle päivälle ja huomiselle. Täältä ei onneksi ole keskustaan kuin noin viisi kilometriä, joten oli nopea reissu tiedossa. Jätin kaiken tarpeettoman telttaan ja lähdin matkaan lähes tyhjällä peräkärryllä. Ensimmäiseksi suuntasin norjalaisen Coop-kauppaketjun myymälään ostamaan lounasta ulkona syötäväksi. Valikoimaa riitti, ruokaosaston lisäksi siellä oli myös tavaraosasto. Tutkiskelin pitkään hyllyjä, mutta en oikein löytänyt mitään lounaaksi sopivaa - siis sellaista mitä olen tottunut Suomessa ostamaan kaupasta kun olen esimerkiksi töissä ja haluan pitää ruokatauon ulkona syöden: valmissalaattiannoksia, pizzapaloja, lihapiirakoita, lihapasteijat... Erityisesti pidän Suomen S-markettien salaattibaarista, mutta eipä täältä Norjasta ole vielä sellaista löytynyt. Tyydyn ostamaan Coopista pari wiineriä, kaksi myslijogurttia, kylmäkahvin ja energiajuomatölkin, syön ne kaupan pihalla. Sitten suuntaan tutkimaan Rema1000-kaupan valikoimaa. Kaupan einesosaston valikoima on todella surkea Suomeen verrattuna, mutta löydän sieltä jotain. Yritän etsiä energiajuomajauhetta tai -tiivistettä, en löydä vaikka kuinka etsin. Olen varma että urheiluravinteiden valikoimakin on surkea. Proteiinijauheita ja -patukoita kyllä löytyy pienestä hyllystä, mutta en minä niillä mitään tee. Tarvitsen pitkillä matkoilla hiilareita, proteiinin saan kyllä syömällä monipuolisesti. Lähden vähän pettyneenä polkemaan takaisinpäin leirintäalueelle pesemään pyykkejä. Onneksi pyykkikoneen käyttö ei maksa mitään.

Varaan itselleni saunavuoron alueen kotasaunasta, jollaisessa en ole koskaan ollut - verrattain edulliseen 70 kruunun hintaan. Saan saunoa tunnin verran, ja löylyt olivat hyvät. Saunan jälkeen suuntaan oluelle camping-alueen vieressä sijaitsevaan ravintola Siidaan - saamelainen kotaravintola, jossa voi istua porontaljojen peittämillä tuoleilla ja lämmitellä nuotion äärellä. Taustalla soi saamelaislauluja. Kodasta voi ostaa myös matkamuistoja itselleen. Nyt olo on kaikinpuolin rento, ja uskallan suunnitella tulevia päiviä. Sitten takaisin leirintäalueen olohuoneeseen lukemaan maailman tapahtumia, päivittelemään blogia ja katselemaan Netflixiä.





16. päivä sunnuntai 9.7. Olderfjord-Alta, 119km, 49 euroa

Nousin ylös teltasta ennen yhdeksää, sillä aurinko lämmitti telttaa niin kuumaksi ettei siellä voinut enää nukkua. Telttapaikkaa valitessani arvostan yleensä varjoisia alueita, mutta leirintäalueiden nurmikentiltä harvoin löytyy sellaista. Tälle päivälle oli luvattu säähän parinkymmentä astetta ja aurinkoista. En pitänyt kiirettä lähtöön valmistautuessa, sillä Altaan oli vain noin 110 kilometrin polkaisu hyvissä olosuhteissa. Tosin minua arvelutti tuulensuunta - tuntui että nyt olisi valitettavasti vastatuulta luvassa.

Lähdin polkemaan puoliltapäivin E6-tietä kohti Altaa. Tavoitteena oli päästä kello yhdeksääntoista mennessä perille. No, heti alussa tuli todettua että kyllähän sitä tuulee vastaan niin vimmatusti, että taitaa tämä poika jäädä nyt aikatavoitteesta reippaasti jälkeen. Alamäetkin sai polkea tosissaan, ja jalat olivat kohmeiset kahden viime päivän pitkien etappien jälkeen. Päätin tuulta vastaan taistellessani, että pidän huomenna lepopäivän Altassa. Muuten vaarana on, että mielikin menee alavireiseksi ja matkasta nauttiminen tyssää siihen. Keskinopeuteni oli 70 kilometrin matkalla 19 kilometriä tunnissa. Sitten tuuli tyyntyi ja ajoin vuorenrinteiden antamassa tuulensuojassa. Ajattelin kuitenkin tämän etapin positiivisa puolia - aurinko ja kauniit maisemat, joissa mieli lepää. Päätin unohtaa liiallisen ylisuorittamisen ja keskittyä vain tähän hetkeen.

Edellispäivistä poiketen tänään poljin sisämaassa enkä meren rannalla. Oli kiva nähdä taas puita ja vihreää luontoa. Tie kulki välillä joen tai puron vartta ylävirtaan, sain ihailla koskimaisemia lähietäisyydeltä. Sitten puusto ja vehreys hävisi ja tilalle tuli puutonta tunturimaisemaa, jossa tuuli tuntui vielä armottomammalta. Siellä täällä painanteissa oli lunta. Tienvarren kyltit kertoivat, että nyt oltiin korkealla - korkeimmillaan 328 metriä merenpinnan yllä. Mäet olivat pitkiä ja loivia. Erämaassa polkeminen oli todella yksinäistä. Täällä Norjan pohjoiskolkassa teiden varsilla ei ole mitään toimintaa - ei tienvarsikahviloita tai kauppoja. Ainoa yritystoiminta jota näin, olivat porontaljoja myyvät kauppiaat. Toista se oli polkea Suomen Lapissa, teidenvarsien taukopaikkoja kyllä löytyi Karigasniemelle asti. Tällä etapilla täytyy vain polkea Altaan jos haluaa eväsostoksille. Mietiskelin polkiessani, että eikö kuitenkin olisi kannattavaa pistää tälle reitille pystyyn kahviloita, sillä turistiliikennettä oli melko paljon. Mukanani oli kuitenkin kuivamuonaa, joten kuudenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen pidin päivällistauon.

Sitten puuton ja karu maisema väistyi ja tilalle tuli jälleen vehreys. Nousin pitkiä vuoristomäkiä ylös, ja laskin ne vapaasti lasketellen alas. Vauhtia ei kuitenkaan tullut liikaa, sillä vastatuuli jarrutti alamäissä. Parikymmentä kilometriä ennen Altaa tuuli kuitenkin tyyntyi ja pääsin laskemaan viimeiset serpentiinimäet reipasta vauhtia. Kirjaimellisesti laskeuduin Altaan, sillä alamäki johdatti minut suoraan Alattianvuonon rantaan, ja rantaa pitkin vievää tietä poljin kohti Altan keskustaa. Aurinko kimalteli vuonon vedessä, kaukana pohjoisessa vuonon toisella puolen häämötti vuorenhuippuja. Matkalla näin hienoa maaseutumaisemaa ja omakotitalolähiötä, myös lehmiä laidunsi pelloilla. Talot ovat täällä vähän erinäköisiä kuin meilläpäin. Asetin navigaattoriin määränpääksi Alta River Campingin, josta ostaisin itselleni telttapaikan kahdeksi yöksi. Nyt oli sunnuntai, joten Norjassa useimmat kaupat ovat kiinni. Reitin varrella pysähdyin Essolle syömään hampurilaisen, sitten jatkoin kylläisenä perille. En jäänyt tutkimaan keskustaa, sillä kello oli jo puoli yhdeksän eikä mikään ole auki. Leirintäalue sijaitsee Alta-joen varrella, lähellä kaupungin palveluita. Aluetta pyörittää suomalaispariskunta, joten oli iloinen yllätys että sain puhua vastaanotossa omalla kielelläni. Alue on paras tähän mennessä käymistäni. Suihku on ilmainen ja niitä on useita, samoin vessojakin - ei tarvitse jonottaa. Keittiö löytyy, lisäksi koko alueen kattava wifi. Täällä on myös olohuonerakennus, jossa voi istua lokoisasti sohvalla tv:tä katsellen tai omaa tietokonetta käyttäen. Lisäksi alue on täysin sääskivapaa. Taidan lähteä huomenna tutkimaan kaupunkia ja tekemään tarpeellisia eväsostoksia. Tiistaina polkaisen etelään kohti Kautokeinoa. Se on viimeinen norjalaiskylä ennen Suomen puolelle siirtymistä. On ollut jo ikävä omia kotimaisemia, ja varsinkin kaipuu oman tyttökaverin vierelle on ollut kova. Vielä on matkaa kuitenkin yli tuhat kilometriä jäljellä.





sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

15. päivä lauantai 8.7 Nordkapp-Olderfjord, 155km, 37 euroa

Tänään keräsin energiaa Nordkappin polkaisua varten syömällä pastaa ja myslijogurttia aamiaiseksi. Keli oli mainio, ei tuulta ja aurinko paistoi sinisellä taivaalla. Latasin akkuja keittotilassa samalla kun päivitin blogia. Tähän asti käymissäni leirintäalueilla on ollut hyvä varustetaso keittotiloista pesutiloihin, ja mikä tärkeintä, akkujen latausmahdollisuus. En ole vielä käyttänyt kuin yhden paristokelkan verran paristoja, kun on täytynyt yöpyä jossain sivistyksen ulkopuolella metsässä. Toki jokainen leirintäalue täällä Norjassa on omanlaisensa rakennuskompleksi, joten vaatii vähän kiertelyä ja katselua että paikat tulee tutuiksi. Lisäksi kaikissa ei ole edes ilmaista suihkua tai pyykinpesumahdollisuutta.

Olen lähtövalmis kello yksitoista. Minulla ei ole aavistustakaan millainen reitti perille vie, tiesin vain sen että luvassa oli 25 kilometriä edestakaisin. Olikin melkoinen yllätys, kun heti leirintäalueelta lähdettyäni vastaan tuli liikennemerkki: "9% nousu 3km". Ei siinä muuta kuin kevyintä vaihdetta silmään ja ketju kireällä ylös mutkittelevaa serpentiinimäkeä. Edellispäivän leppoisa rantatiekruisailu oli kaukana tästä urakasta. Mukanani oli tietysti peräkärry, koska en uskaltaisi jättää sitä tuntikausiksi leirintäalueelle. Siellä oli myös tärkeitä työkaluja ja ruokaa, jota ilman en selviäisi takaisin. Ja oli kyllä rankka mäki! Seurasin matkamittarista milloin jyrkin vaihe menee ohi, ja säästelin voimia sen mukaan. Ohittelin muutamia pyöräilijöitä, joilla ei ollut mitään kantamuksia mukana. He olivat ilmeisesti päättäneet jättää leirintäalueelle kaiken painavan. Tähän mäkeen olisi kannattanut laittaa vähemmän vaatetusta, sillä takin alla olevat kädenlämmittimet ja paita olivat pian hiestä märät. Jaksoin kun jaksoinkin mäen loppuun polkemalla. Olisikohan mäki jatkunut vielä pari kilometriä loivempana. Ei mäet kuitenkaan siihen loppuneet, vielä oli matkaa parikymmentä kilometriä jäljellä, ja siihen mahtui monen monta lähes yhtä jyrkkää nousua - mutta myös vauhdikasta laskua. Joissakin alamäissä sain nopeusmittarin helposti heilahtamaan 70 kilometriin tunnissa. Eräs mäki oli sillä tavalla henkisesti rankka koettelemus, että kaukaa katsoen se näytti päättyvän ja muuttuvan tasanteeksi, mutta kun mäen näkyvän osan oli polkaissut, mutkan takaa paljastui lisää ylämäkeä. Tämä mäki oli pakko mennä osittain taluttamalla loppupätkällä. Keräsin voimia kävelemällä, sitten poljin, sitten taas keräsin voimia. Vastaan tuli paljon retkipyöräilijöitä täydellä kantamuksella, joitakin pyöräilijöitä ohitin vauhdikkaissa ylämäissä. Maantiepyöräni sopi täydellisesti tälle tiepätkälle, sillä putkelta polkemiseen ylämäessä saa paljon voimaa maantiepyörän kippurasarvitangosta. Lisäksi maantiepyörä on erittäin aerodynaaminen alamäessä, jolloin vauhdin saa kohoamaan huimiin lukemiin ilman polkemistakin.



Lopulta saavuin Nordkappiin reilun tunnin polkemisen päätteeksi. Alueelle moottottoriajoneuvoilla saapuvilta peritään sisäänpääsymaksu, mutta pyöräilijöitä tai jalankulkijoilta ei. Näin muutamia sinnikkäitä juoksijoita menossa alueelle viimeistä rankkaa ylämäkeä. Alueella oli suuri rakennus, jossa oli ravintola, kahvila ja jokin matkamuistomyymälä. Menin rakennukseen, ja sisääntullessani kuulin pianonsoittoa. Ihmettelin onko soitto jotain taustamusiikkia - ei ollut, aulassa oli esiintymässä flyygelinsoittaja, jonka soittoa hetken aikaa kuuntelin. Soiton säestämä laulu oli kaunista kuultavaa. Sitten menin rakennuksen toiselta puolelta ulos katselemaan merimaisemia ja alueen tunnusmerkkinä seisovaa maapalloveistosta. Aava meri avautui kauas pilvettömän sinisen taivaan ollessa taustalla. Maapalloveistos oli korkealla kallionkielekkeellä, kielekettä rajasi turva-aita, jonka yli muutamat olivat ilmeisesti kiivenneet istuttamaan muistomerkiksi kiviä käynnistään. Maapallon luona kävi tiuhaan tahtiin turisteja kuvaamassa itseään.


Sitten aloin tehdä poislähtöä. Tein vielä trangialla ruokaa parkkipaikan reunan kivellä istuen. Sitten sahaamaan samat mäet ylös ja alas, takaisin leirintäalueelle täyttämään vesipulloja. Reitti oli näin päin poljettuna helpompi, sillä alun ja lopun jyrkimmät prosenttimäet mentiin nyt railakkaassa vauhdissa tuuletellen. Muutamissa serpentiinimutkissa sai jarrutellakin, ettei aja mutkasta ulos. Näissä vauhdikkaissa laskuissa otin itselleni ajolinjan läheltä tien keskiviivaa, jotta olisi tilaa käännöksille. En ole koskaan kokenut näin riemukkaita laskuja, kokemus jää kyllä pitkäksi aikaa mieleen. Vastaan tuli taas paljon retkipyöräilijöitä, erään kanssa lyötiin ylävitoset lennossa.

Kävin täyttämässä leirintäalueella vesipullot, sitten tavoitteena oli päästä eilistä reittiä takaisinpäin polkien Olderfjordin kylään, jossa olisi leirintäalue. Matkaa tänne olisi noin 100 kilometriä. Ei tuntunut yhtään ahdistavalta, sillä kroppa ei valittanut ja aikaa riitti. Kello oli jo neljä, joten täytyi pysyä rivakasti liikkeessä. Kävin vielä Honningsvågissa kaupassa ja söin välipalaa kaupan pihassa, loput ostoksistani säästin matkavälipalaksi. Sitten pois saarelta Nordkappin tunnelin kautta. Vauhdikas kolmen kilometrin lasku tunnelin syvyyksiin, ja toiset kolme kilometriä tunnelia ylös maanpinnalle nitkutellen. Jaksoin mennä polkemalla ylämäen, tämä puoli tunnelista ei ollut niin jyrkkä. Tunnelin jälkeen lähes taukoamatonta polkemista rantatietä pitkin kohti määränpäätä hyvä myötätuuli apunani. Muutama proteiinipatukka-myslijogurttivälipala silloin tällöin. Hyvä ettei satanut. Olin perillä leirintäalueella vähän ennen yhdeksää. Ostin telttapaikan 95 kruunulla, teltta pystyyn, suihkuun, pyykit koneeseen, syömään, nukkumaan puoliltaöin. Täälläkin toimii kolikkosuihku, kymmenellä kruunulla saat neljä minuuttia suihkuaikaa. Valitettavasti automaatti ei näyttänyt ajan kulumista. Täysin naurettavaa rahastusta mielestäni, ei Suomen puolella tällaisia ole. Kerkesin kuin kerkesinkin peseytyä neljässä minuutissa. Onneksi pyykkikone oli ilmainen, tosin käytöstä poistettu kolikkoautomaatti kertoi että aikoinaan sekin on maksanut. Juttelin keittotilassa erään toisen retkipyöräilijän kanssa. Hän puhui niin nopeasti englantia, että en oikein ymmärtänyt kaikkea. Hän kertoi olevansa kahdeksan viikkoa reissussa, mutta ei reissannut niin nopeaan tahtiin kuin minä. Luuli minua hulluksi kun kerroin että tänään polkaisin Nordkappiin ja sieltä tänne, yhteensä 155 kilometriä. Kehuin kuitenkin että minulla on kevyet kantamukset ja nopea pyörä, hyvä kuntokin auttaa etenemään. Huomenna on mukava jatkaa matkaa puhtailla vaatteilla - säätkin hellivät, sillä lämpöä on luvattu 20 astetta. Oli hyvä että pidin sen parin päivän lepopaussin sateiden takia.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

14. päivä perjantai 7.7. Lakselv-Nordkapp, 155 km, 44 euroa

Aloitin aamun kaupasta ostamallani riisipuurolla ja kahdella myslijogurttipurkilla. Sitten vielä suihkuun ja mökin siivousta - täällä pitää siivota mökki ellei halua pulittaa 100 kruunua ylimääräistä. Olen lähtövalmiina ennen kello yhtätoista, yritän saada Spotifysta musiikkia korville mutta ei onnistu. Syynä on ilmeisesti se että olen ladannut musiikkia pätkivällä wifi-yhteydellä, kappaleiden lataus on vielä kesken eikä soittolista siksi suostu pyörimään. Heitän implantit etulaukkuun, en tarvitse niitä ajaessani. Lähden ajelemaan hieman epävakaisessa säässä, mutta onneksi kelit paranevat mitä pidemmälle pääsen. Aurinko paistaa. Lämpötila on noin 14 asteen tienoilla, joten päällä pitää olla pyöräilytakki ja jalanlämmittimet. Ajelen muutama kymmenen kilometriä Norjan rehevää maaseutua, on peltoja ja maatiloja, välillä vastaan tulee lampaita ja poroja. Täällä lampaita on teiden varsilla, ne eivät säiky autoja.



Noin 50 kilometrin etenemisen jälkeen maisema alkaa muuttua karummaksi. Peltoja ei enää ole, on vain karua tunturinummea. Tie on todella hienoa ajaa Nordkappiin asti, tie seurailee vuonon rantaviivaa eikä tee erityisen jyrkkiä nousuja. Apunani on suurimman osan matkasta lännestä puhaltava sivumyötäinen tuuli, mutta välillä tie kääntyy tuulta vastaankin. Silloin tällöin vastaan tulee vuorilta virtaavia puroja, joista täytän vesipulloja kun tarve vaatii. Tienreunoilla on vafroituskylttejä poroista, sekä vaarallisista kallioista joilta voi pudota kiviä niskaan. Tie saattaa myös kaventua siltojen kohdalta vaarallisesti. Tie mutkittelee todella mukavasti vuorten rinteitä myötäillen. Mutkissa saa olla tarkkana ajolinjastaan tien reunassa, että antaa tietä ohittaville ja vastaantuleville autoille - mutkan taakse kun ei ole näkyvyyttä. Noin 55 kilometrin polkemisen jälkeen pidän ruokatauon aurinkoisella tienvarren levähdyspaikalla vuonon maisemia ihaillen.



Matkalla tulevat vastaan ensimmäiset maantietunnelipätkät, pituudeltaa noin puolesta kilometristä kahteen. Tarvitsen näissä tunneleissa otsalampun, jotta tulen nähdyksi, sekä implantin vasempaan korvaan jotta kuulen minkä kokoinen auto takaa on tulossa. Autojen äänet kuuluvat pelottavat kaukaa. Tunnelit ovat melko hämäriä, sillä kosteus syö valoa. Ei minulla kuitenkaan ole suurempia ongelmia näkemisen suhteen, vähän aikaa kestää että silmät tottuvat hämärään. Liian lähellä tjunnelinreunaa ei kannata ajaa, sillä reunassa voi yllättää vaikka viemärikuoppa tai liukkaus. Ajan rohkeasti ajoradalla. Tunnelit ovat myös melko kylmiä, joten takki on tarpeen.

Nordkappia lähetyessäni sukellan Nordkapp-tunneliin, joka sukeltaa meren alle ja on pituudeltaan 6875 metriä. Tunnelin rakennustyöt alkoivat vuonna -93 ja se avattiin -99. Tunnelin syvin kohta on 212 metriä merenpinnan alapuolella ja suurin jyrkkyys 9%. Sukellan alas tunnelia melkoista vauhtia, tunnelin nopeusrajoitus on 60 ja oma nopeuteni on vauhdikkaassa alamäessä 57 kilometriä tunnissa. Ensimmäinen puolikas tunnelista on melko nopeasti ohi - sitten alkaa haastavampi osuus, noin kolme kilometriä pitkä nousu 9% keskijyrkkyydellä. Poljen tätä minkä jaksan, kunnes on pakko luovuttaa ja taluttaa pyörää. Onneksi tienreunassa on kävelijöille varattu piennar, jossa mahtuu turvallisesti taluttamaan. Silloin tällöin tulee levikkeitä, joilla pysähdyn hengähtämään. Ohi sujahtaa paljon matkailuautoja ja turistibusseja.


Pääsen perille saarelle, sitten polkaisen merimaisemia ihaillen Honningsvågin kylään noin 15 kilometrin matkan ruokaostoksille. Sieltä löytyy Rema1000-ruokakauppa, paljon suurempi kuin Lakselvissa. Ostan illalle ja aamulle jotain, sitten polkaisen vielä muutaman kilometrin päässä häämöttävälle leirintäalueelle varaamaan telttapaikan. Keli on mitä hienoin teltan pystyttämiseen, mutta tuulen kanssa pitää olla varovainen. Laitan varmuuden vuoksi tuplavaarnat teltan kulmiin ettei tuuli vie sitä mennessään. Leirintäalue on melkoinen turistirysä, samalla alueella palvelee myös hotelli. Alueen huoltorakennukset ovat kuitenkin hienoja ja alueella toimii wifi. Suihku toimii kolikoilla - laitat haluamasi määrän kolikoita automaattiin ja saat sillä rahalla tietyn määrän aikaa käydä suihkussa. Minä sain kymmenellä kruunulla ehkä noin viisi minuuttia, mikä oli ihan sopiva. Ajan kulumista pystyi seuraamaan automaatin näytöltä. Kyllä ne norjalaiset osaavat rahastaa kaikesta. Sitten telttaan nukkumaan. Huomenna käväisen katsomassa Nordkappin, sitten alkaa kotimatka. Ensimmäinen päivä kuluu palatessa samaa reittiä takaisin. Sitten käännyn länteen kohti Altaa.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

13. päivä torstai 6.7. Stabbursdalen Resort, 25km, 77 euroa

Tänään päätin siirtyä parempaan majoituspaikkaan. Lakselvin eteläpuolella sijaitsevan hostellin kylmä ja kolkko huone sai nyt riittää - löysin itselleni pikkumökin Lakselvin pohjoispuolelta löytyvältä leirintäalueelta, noin 25 kilometrin päässä, ja aivan valtatien varrelta. Tekisi mieleni jatkaa matkaa pidemmälle, mutta ei ole viisasta koska kelit on mitä on. Lisäksi toissailtana pesemäni vaatteet ja kastuneet kengät ovat vieläkin kosteita! Hostellista ei löydy kuivaushuonetta, ja huoneeni lämpötila ja surkea ilmanvaihto ei kuivata vaatteita tarpeeksi nopeasti. Lähden aamulla Lakselvin keskustaan pienessä sateessa. Etsin keskustasta Rema1000-ruokakaupan, joka on kuulemma Norjan edullisin ruokakauppaketju. Löytyi ihan edullisia ruokia. Käytin älypuhelimella valuuttamuunninta, joka muutti kruunut euroiksi - ettei tulisi ostettua mitään kallista. Ostoskassin hinnaksi tuli noin 22 euroa. Seuraava Rema1000-putiikki olisi sitten Nordkapissa.

Lähdin jatkamaan majoituspaikkaan. Vettä ei enää satanut pahasti, mutta pohjoistuuli oli kova, noin 22km/h. Huomenna tuulen pitäisi puhaltaa lännestä 11km/h, jolloin saattaisi olla jopa sivumyötäinen tuuli osan matkasta. Polkiessani näin ensimmäistä kertaa Porsangerin vuonomaisemat, jonka rantaviivaa tie seurailee Nordkappiin asti. Huomenna on siis mielenkiintoiset maisemat ajeltavana, toivottavasti ne maisemat innostavat minua polkemaan perille asti noin 175 kilometrin matkan. Pitää olla aamulla ajoissa liikkeellä jotta ehtisin.

Majoituspaikastani sain kivalta näyttävän "leikkimökin", jossa on 12 neliötä. Sisältä löytyy kerrossänky, keittolevy, lämpöpatteri, jääkaappi, vesihana ja sähköt. Suihku ja wc ovat erillisessä rakennuksessa. Lisäksi täällä toimii wifi. Varsinkin lämpöpatteri on plussaa, saan pyykit ja kengät kuiviksi levittämällä ne tuoleille patterin lähelle, ja muutenkin säädeltyä lämpötilaa haluamakseni. Ilta meneekin Netflixiä katsellessa ja huomista varten levätessä.



keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

12. päivä keskiviikko 5.7. lepopäivä, Lakselv, 47 euroa

Eipä tälle päivälle mitään ihmeellistä. Kävelin aamulla hostellin respaan, varasin toisenkin yön, söin tukevan aamiaisen, nukuin, käytin nettiä, söin taas, hoidin paperihommia. Täällä ei ole wifiä, ja mobiilidatan käyttö Norjan verkossa on todella hidasta kun turistien käytössä on vain 3G-mikälie-hitain-yhteys. Osittain siitä syystä, osittain siksi että haluan maisemiin vaihtelua, siirryn huomenna parikymmentä kilometriä pohjoiseen eräälle leirintäalueelle. Siellä toimii wifi ja maisemiakin kelpaa katsella. Huomennakin sataa, ei voi lähteä polkemaan pidemmälle. Lämpötila kahdeksan astetta. Ehkä ylihuomenna polkaisen kerralla Nordkappiin noin 175km pituisen matkan.

Reittiä olen suunnitellut ja kilometrejä laskeskellut. Nordkappiin saapuessani kilometrejä tulee yhteensä jo yli 1400. Muutan paluureittiä niin etten lähdekään Ruotsin puolelle polkemaan - aika ei riitä. Polkaisen Altan ja Skibotnin kautta Suomen puolelle Kilpisjärvelle, ja sitten kohti Jyväskylää. Kilometrejä kertyy tällöin noin 1500, ja aikaa kuluu ehkä pari viikkoa. Ehtii sopivasti pitää päivän-parin lepopaussin kotona ennen töihin paluuta.

11. päivä tiistai 4.7. Karigasniemi-Lakselv 88km, 80 euroa

Päiväni alkoi klo 8.30 aamusuihkulla ja aamupalan laitolla alueen keittotilassa. Ihan ensimmäisenä ripustin telttakankaan kuivumaan puun oksalle, sillä yöllä oli satanut reippaasti vettä. Sade oli alkanut jo nukkumaanmennessäni, kuulin paremmalla korvalla ilman implanttiakin kuinka isot vesipisarat rummuttivat teltan kattoa. Leirintäalue oli Tenojoen varrella olevassa jyrkässä rinteessä, alueella oli paljon mökkejä ja karavaanipaikkoja - ja niin oli majoittujiakin. Edellisiltana telttapaikan etsintä vähän kesti. Onneksi yksi pariskunta tarjoutui antamaan paikan mökkinsä vierestä, kun he huomasivat minut haahuilevan telttapaikan etsinnässä.

Söin aamupalaksi toisen herkullisista myslipusseista, sitten jätin akut vielä latautumaan, kävin päärakennuksessa lataamassa wifin kautta musiikkia puhelimeeni ja lähdin pakkaamaan teltan ja pyörän. Mäkäräisiä oli hirveästi, onneksi pakkausrutiinit ovat nopeutuneet päivien harjoittelun myötä. Pakatessani tarkistin löytyykö mukaan ottamaani pyörän lamppua - ei löytynyt, joten tiedossa olisi ostosreissu Karigasniemen rautakauppaan. En muista minne olen hukannut pyöränlampun. Jonkinlainen lamppu pitää olla Norjan tunneleissa, on tärkeää tulla nähdyksi sillä tunnelin kosteus imee valoa. Löysinkin otsalampun.

Lähdin sitten ajelemaan Norjan rajan yli. Vilkuilin hermostuneena rajavartijan koppia päin tuleekohan joku tarkastamaan passia - ei mitään eloa kopissa - joten jatkoin polkemista. Laskin vauhdikkaan mäen Tenojoen ylittävälle sillalle, ja pian olinkin Norjan puolella. Tässä vaiheessa en huomannut muuta eroa Suomeen kuin liikennemerkkien värien muuttumisen. Poroistakin varoiteltiin liikennemerkein, mutta en nähnyt yhtään poroa koko matkalla Lakselviin. Suomen puolella poroja tuli yhtenään vastaan, Inarin jälkeen tosin en nähnyt enää ainuttakaan. Porot yleensä säikähtivät minua ja jolkottelivat metsään. Ilmeisesti polkupyöräilijä on niille sen verran outo näky että ne karttavat minua. Autojahan ne eivät tunnetusti väistä, ovat jo niin tottuneita niihin. Jatkoin matkaa kohti Kaarasjoen kylää, noin viidentoista kilometrin päässä. Poljin suoraan vastatuuleen, jonka nopeus oli säätietojen mukaan 22km/h - pyöräilijälle siis melkoinen vastus. Alamäetkin sai polkea tosissaan, että pysyy liikkeellä. Välittä tuulenpuuskia tuli myös sivulta heilauttaen karavaaniani. Taivaan harmaus enteili sadetta. Matkalla Kaarasjoen kylään oli kuitenkin hienoa katsella korkealta alhaalla näkyvää Tenojokea.



Kaarasjoen kylään en jäänyt ihmettelemään. Melko mitäänsanomattoman näköinen kylä. Tai sitten tuulta vastaan kamppailu ja sateen uhka pimensi mieleni enkä välittänyt koko kylästä. Jatkoin kylän läpi ja Tenojoen ylittävän sillan yli, kohti E6-tietä. Tästä alkoikin loppumattomalta tuntuva nousu ylös tunturia - tai vuorta. Poljin hengästyneenä kevyimmällä vaihteella, en tiedä kuinka kauan ja montako kilometriä, ajantaju hämärtyi kun odotin vain mäen loppumista - mutta aina se vain jatkui, välillä loivempana ja sitten taas lyhyt jyrkkä rykäisy. Kun mäki loppui ja tuli tasanne, ei ollut paljon ilon aihetta, sillä oli poljettava vastatuuleen - alamäetkin. Jaksoin tätä kunnes mittariin tuli 36 kilometriä ja kello lähestyi kahta. Oli ruokatauon aika. Otin ruuantekovälineet esiin hieman kylmettyneenä. Veden kuumetessa kaivoin takin alle lisää lämmintä vaatetta. Pyörän lämpömittari näytti kahdeksan asteen lämpötilaa - lähtiessäni Karigasniemeltä lämpötila oli 18 ja lähtiessäni minulla oli päällä vielä t-paita ja shortsit. Melkoinen muutos säätilassa. Syötyäni jatkoin matkaa, ja sitten alkoi sade - ensin pientä ripottelua, sitten vettä tuli kuin saavista kaatamalla seuraavien 30 kilometrin ajan. Onneksi ehdin kaivaa sadevarusteet ennen sateen pahentumista. Laitoin implantit ja kännykän vedenpitävään taskuun. Vettä tuli niin kaatamalla että kengänsuojat eivät pitäneet vettä. Ajoin märillä kengillä kohti määränpäätäni. Hanskatkin olivat läpimärät. Sateen pahimman vaiheen aikana lämpötila kävi pyörän mittarin mukaan kuudessa asteessa. Sai siis pysyä koko ajan liikkeessä että pysyy lämpimänä, ja että pääsee mahdollisimman pian lämmittelemään sisätiloihin. Tein päätöksen että etsin Lakselvin läheltä mökin tai hostellin, että pääsen sisälle kuivattelemaan ja saan nukkua yöni kunnolla.

Lähestyessäni Lakselvia alkoivat maisemanpiirteetkin muuttua. Tuntureista tuli yhä korkeampia ja jyrkempiä. Huipuilla oli sankkoja sumupilviä ja lunta. En tiedä voisiko tässä vaiheessa sanoa jo noita jyrkkäpiirteisiä tuntureita vuoriksi, minusta ne näyttivät siltä. Tie mutkitteli, nousi ja laski. Mäkiä oli tiheään. Välillä vastatuuli heikkeni, välillä tuli takaisin voimakkaina puuskina. Silloin kun vastatuulta ei ollut, jyrkätkin mäet menivät kevyesti. Melko iso osa matkasta meni kuitenkin pienimmällä eturattaalla vastatuuleen polkien. Ohitin erään Naton military-alueen, jolla pysähtyminen ja valokuvaaminen oli kielletty liikennemerkillä. Tiepätkällä pysähtyminen oli kielletty seitsemän kilometrin matkalta. Kiellosta huolimatta pysähdyin kuitenkin erään mäen juurella kaivamaan energiapatukan kärrystä. Ei kai itsensä hengissä pitäminen vakava rike ole?

Viisi kilometriä ennen Lakselvia huomasin tienvarrella hostellin mainoskyltin, jossa luvattiin vapaita huoneita. Käännyin hostellille päin, ja polkaisin pari kilometriä pitkää tietä tunturin (tai vuoren) huipulla häämöttävään majoituspaikkaan. Ostin itselleni huoneen 550 norjan kruunulla (noin 60 euroa), valitsin aamiaisen. Lähdin ensimmäiseksi huoneeseeni nyrkkipyykille ja suihkuun, sitten rakennuksen yhteiskeittiöön tekemään murkinaa itselleni. Nälkä oli valtava, ja kahvia kului. Kello taisi olla noin yhdeksäntoista Norjan aikaa. Seuraavien päivien sisältö on vielä mietinnässä: lepäänkö täällä vielä kenties yhden tai kaksi päivää, sillä seuraaville kahdelle päivälle on luvattu alhaisia lämpötiloja ja sadetta - vai lähdenkö jatkamaan jonnekin. En päätä nyt, haluan vain levätä ja palaan asiaan huomenaamuna.

Tämän päivän keskivauhti oli 19 kilometriä tunnissa pysähdyksiä lukuunottamatta.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

10. päivä maanantai 3.7. Ivalo-Karigasniemi 145km, 60 euroa

Nousin tänäaamuna ylös tuntia tavallista aikaisemmin, sillä luvassa oli pitkä reissu Karigasniemelle - pisin tähän asti. Aloitin päivän syömällä tukevan aamiaisen minut majoittaneen pariskunnan kotona. Emäntä laittoi kaurapuuroa, kananmunia, leipää ja kahvia pöytään. Kroppaa ei kolottanut tai särkenyt mistään. Tosin viime päivinä vasen olkapää on pikkuisen kipuillut kun olen lähtenyt liikkeelle, mutta kipu on aina hävinnyt kunhan olen saanut kropan lämpimäksi ja venyteltyä matkan alkukilometreillä. Toivottavasti tuosta ei tule pysyvämpää vaivaa.

Päiväksi oli luvattu aurinkoista ja 20-22 asteen lämpötilaa. Pakkasin tavarat ja lähdin ennen kello yhtätoista ajelemaan Petrin suosittelemaa pyörä- ja kalastustarvikeliike Suutari-Seppoa kohti Ivalon eteläpuolella. Löysin kuin löysinkin sopivia sisärenkaita, ostin kaksi, ja lisäksi vielä paikkarasia. Lähdin sitten vielä Ivalon keskustaan erääseen lahjatavara-matkamuistomyymälään, jossa Petrin vaimo on töissä. Sain sieltä lahjaksi kaksi lappi-aiheista t-paitaa. Lisäksi vielä kolme kuivamuona-ateriaa ja yhden poronlihasäilykkeen ja kaksi poro snacks-pussia - siis sellaisia pieniä suolaisia poronlihapaloja, jotka ovat helppoa naposteltavaa pyöräillessä. Nyt on ainakin ravintoa tarpeeksi mukana. Ostin liikkeestä vielä lappi-aiheisen pipon ja jääkaappimagneetin. Kauheasti krääsää en viitsi ostaa, koska kaikki pikkutavara vie tilaa kärrystä ja hankaloittaa pakkaamista. Lahjaksi saamani paidat olivat kuitenkin käytännöllinen lahja, sillä en ottanut kuin yhden t-paidan leirioloja varten - se on liian vähän. Jätin paljon muutakin tarpeellista vaatetusta kotiin säästääkseni tilaa kärrystä - kuten esimerkiksi sen lämpökerraston jonka nyt jouduin ostamaan Saariselältä. Vasta reissun päällä huomasin että kyllä kärryyn olisi vielä mahtunut. Alla kuva putiikista.

Lähdin kohti Inaria, jonne oli matkaa noin 30 kilometriä. Ivalon keskustassa törmäsin vielä saksalaispyöräilijään, joka kertoi olleensa reissussa jo 60 päivää! Itsekin tekisin noin pitkän reissun, jos olisi vain tarpeeksi aikaa ja rahaa. Mies ei puhunut kovin hyvää englantia, enkä puhu minäkään, joten pieniä ymmärrysvaikeuksia tuli puolin toisin. Sain sen verran selvää että hän oli aloittanut Saksasta ja nukkui teltassa. Toivotin turvallista matkaa ja poistuin Ivalosta hyväkuntoisia pyöräteitä pitkin. Laitoin vielä aurinkorasvat iholle, pumppasin takarenkaaseen ilmaa ja laitoin radion soimaan korville. Tästä alkoikin maisemat vain parantua: paljon tunturipuroja ja järvimaisemia, välillä tie seuraili aivan järven rantaviivaa pitkin. Kelin ollessa poutainen maisema avautui todella kauas.







Tiellä oli pitkiä loivia nousuja ja laskuja vuoronperään. Enimmäkseen tie pujotteli tunturien välissä mahdollisimman matalalla - siitä huolimatta jotkut nousut olivat rankkoja. Saavuin Inariin, jossa kävin ostamassa K-Marketista pizzaa. Paikalla oli paljon turisteja ja yksi kokonainen bussilastillinen eläkeläisiä. Väen kuhinaa siis riitti kylän pieneen kokoon nähden. Kauppaan tuli pari muutakin retkipyöräilijää, mutta ilmeisesti heillä oli yhtä kova kiire eväiden ostoon kuin minullakin, joten emme jääneet juttelemaan. Menin syömään vähän kauemmas puutarhapöydän ääreen, josta oli näkymät Inarijärvelle. Sitten jatkamaan matkaa. Nelostietä oli ajettavana enää vain noin 50 kilometriä, sen jälkeen olisi käännös länteen kohti Karigasniemeä, tielle numero 92. Petri varoitteli, että tällä tiellä olisi lyhyellä matkalla tietöitä, ja minun kapearenkaisella saattaisi tulla ongelmia vastaan. No niinhän niitä tuli. Tieltä oli revitty asfalttia pois muutamin paikoin, ja tilalla oli vain vaarallista sepeliä. Onneksi nämä auki revityt osuudet olivat vain noin 50-500 metrin mittaisia kerrallaan, ja tietyömaapätkä oli noin 15 kilometrin pituinen. Päätin siis, että en lähde ajamaan auki revittyjä sepeliosuuksia, vaan talutan pyörän. Ihan hyvin ne meni taluttamalla, eikä rengasrikkoja täten tullut. Muutaman kerran potutti kun piti taluttaa pyörä jyrkkään ylämäkeen. Eräässä mäessä oli vastassa kuorma-auto, joka odotti vuoroaan että pääsee ajamaan kapean tiekaistaleen - minä juoksin tämän mäen ettei auton tarvitse odotella. Sekin vielä että sai niellä rekkojen nostattamaa pölyä. Tietyömaan jälkeen alkoi hyvä asfaltti, ja järkyttävän jyrkkiä nousuja. Varoituskylteissä nousut olivat merkitty jopa 10% jyrkiksi - ei muuta kuin kevyintä vaihdetta silmään ja runttaa reisillä minkä jaksat. Kyllä ne kaikki mäet meni polkemalla, reisien hapotuksesta huolimatta olin tyytyväinen itseeni. Noin neljäkymmentä kilometriä ajettuani tätä tietä pidin ruokatauon retkikeittimellä. Sitten tie muuttui mukavaksi ajaa, nousut ja laskut olivat loivia. Täytin vesipulloja ensimmäisen kerran purosta tai joesta, mikskä sitä nyt sanoisikaan. Vesi oli kirkasta ja mitään sivumakua ei tuntunut suussa, join ottamani vesivarannot tyytyväisenä loppuun Karigasniemelle asti. Ja mikä parasta, vesi oli kylmää.

Saavuin Karigasniemelle noin klo 19. Karigasniemelle laskeutui pitkä alamäki ylhäältä tunturilta - juuri ennen kylää oli varoituskyltti 10% jyrkästä laskusta. Laskin sen vapaalla, niinsanotussa "muna-asennossa" eli nenä lähes kiinni ohjaustangossa ilmanvastuksen vähentämiseksi. Vauhti kohosi helposti jopa 66 kilometriin tunnissa. Tässä kohtaa peräkärryn minulle myynyt kauppias heristelisi sormeaan, sillä peräkärrylle suositeltu maksiminopeus on vain 25 kilometriä tunnissa. Oli melkoinen lopetus tälle etapille.

Tämän päivän ajovauhti oli keskimäärin 24 kilometriä tunnissa, satulassa istuttu aika ehkä viisi ja puoli tuntia, en muistanut tarkistaa. Matka oli pisin tähän asti tähän asti ajamani. Alas kylään laskeuduttuani menin ensiksi K-Markettiin eväsostoksille. Mukaan lähti siideri, puolen litran jäätelöpurkki ja pari wiineriä. Jäätelöpurkin söin kokonaan tyhjäksi kaupan pihassa - en pelkää että lihon, pelkään että pian luut näkyy ihon läpi. Wiinerit säästin kahvin kaveriksi leirintäalueelle, lisäksi söin Inarista ostamaani jogurttimysli-kuivamuonaa. Helppo valmistaa: lisää vain kolme desiä kylmää vettä ja anna vetäytyä viisi minuuttia, syö suoraan pussista. Maku oli upea, onneksi minulla on näitä pusseja vielä yksi mukana. Katselin kylän yrityksiä - kylässä on melko suuri rautakauppa kylän kokoon nähden, asukkaita täällä on vain 100. Kuulemma täällä käy paljon norjalaisia rautakauppaostoksilla, sillä he ovat tietoisia Suomen halvemmasta hintatasosta. Sitten polkaisin viidensadan metrin päässä olevaan Camping Tenorinteeseen ja varasin itselleni telttapaikan - hinta hieman korkeampi, 17 euroa. Hyvä hinta kuitenkin siitä, että sain käyttää suihkua, syödä hyvässä keittiötilassa - jossa istun nytkin kirjoittamassa blogia ja lataamassa akkuja rakennuksen pistorasiasta. Hintaan kuuluu lisäksi asiakkaille avoin wifi. Ajattelin käyttää sitä huomenaamulla ladatakseni Spotifyyn musiikkia Norjan puolella kuunneltavaksi. Spotifylla musiikkia voi kuunnella myös offline-tilassa, ilman datayhteyttä. Tosin tämä vaatii sen että kappaleet pitää ladata wifi-verkon kautta. Tätä en ollut älynnyt aiemmin, luulin että kappaleet voi ladata mobiilidatalla mutta eipäs voinutkaan. Norjan puolella muutenkin pitää olla varovaisempi mobiilidatan käytön kanssa, ettei puhelinlasku nouse kohtuuttoman suureksi. Täytyy esimerkiksi muistaa sulkea pilvitallennustila, nyt minulla on oletuksena että kaikki otetut valokuvat tallentuvat myös pilveen. Nyt kello lähestyy yhtätoista ja lähden lataamaan reisieni akkuja telttaan.




9. päivä sunnuntai 2.7. Saariselkä-Ivalo 67km, 60 euroa

Nukuin yön leirintäalueen nurmikentällä, vieressä oli valtatie ja samalla alueella paljon karavaanareita. Moni varmaan miettii miten minä uskallan nukkua yöni ilman korvia tuollaisessa paikassa. Kyllä minä uskallan, nukuin yöni ihan turvallisin mielin. Olen huomannut että teltalla leiriytyjien omaa rauhaa ja reviiriä yleensä kunnioitetaan, ja jos pystytät telttasi leirintäalueen syrjäiseen paikkaan se antaa merkin muille että älä häiritse. Leirintäalueella telttaillessa yleensäkin on hyvä tapa pystyttää telttansa tarpeeksi kauas muiden leireistä. Lapissahan on valoisaa tähän aikaan vuodesta yölläkin, joten nurmikentällä nukkuminen toi aika paljon valoa teltan sisälle. Keksin tähän ratkaisun - vedä villapipo silmille niin saat unta helpommin.

Nousin ylös teltasta noin puoli kymmenen ja aamupalaksi söin säilykehernekeittoa ja kahvia päälle. Sitten suoritin normaalit pakkausrutiinit ja vaihdoin pyörääni uudet ketjut, jotka ostin Rovaniemeltä. Entisellä ketjulla oli ajettu kaksituhatta kilometriä, rupesi jo vaihteet tökkimään. Noin kello kaksitoista olin lähtövalmis ja siirryin valtatien toiselle puolelle, Kiillopään tunturille vievälle tielle. Sinne oli noin kuusi kilometriä. Jätin peräkärryn tien alkupisteeseen ja lähdin polkemaan pelkän etulaukun kanssa. Keli oli tänäänkin hyvä, tarkeni kevyessä vaatetuksessa. Vaihteet toimivat herkemmin uudella ketjulla. Tie vei Kiillopään retkeilykeskuksen alueelle, jossa oli ravintola, matkamuistomyymälä, minimarketti ja maastopyörävuokraamo. Kävin vilkaisemassa pihalla näytillä olevia vuokrapyöriä, olivat uudenkarheita Cuben etujousitettuja pyöriä. Joustovara edessä oli melko pitkä, juuri sopiva Lapin tunturien jyrkille laskuille.

Etsin Kiillopään huipulle vievän polun alkupisteen, jätin pyörän alas ja lähdin patikoimaan ylöspäin. Matkaa huipulle oli noin kaksi kilometriä, ja sinne käveltiin sorapolkua ja pitkiä lankkuportaita pitkin. Mitä korkeammalle pääsin, sitä enemmän tuuli voimistui ja maisema muuttui karummaksi. Huipun lähellä ei kasvanut enää yhtään puita, oli vain kivikkoa. Ihmettelin huipulla aukeavaa maisemaa. Huipulla oli kivikasa, jonka päällä oli joku yksinäinen kitaransoittaja. En joko kuullut soittoa tuulensuhinan vuoksi tai sitten soitto oli todella hiljaista. Polku olisi jatkunut vielä kolme kilometriä eteenpäin rengasreittinä takaisin retkeilykeskukseen, mutta en viitsinyt lähteä patikoimaan pyöräilykengissä vaan lähdin takaisinpäin. Olisi tullut kilometri ylimääräistä matkaakin. Join ravintolassa munkkikahvit ja lähdin sitten polkemaan takaisin hakemaan peräkärryn. Yrittäessäni liittää peräkärryä takaisin pyörään kohtasin ikävän yllätyksen - kärryn toinen sokka oli irronnut kumilenkistä ja pudonnut varvikkoon. Kyllä harmitti kun jouduin etsimään sitä sellaisen varttitunnin ennenkuin se osui silmiini. Meinasin jo luopua toivosta ja suunnittelin lähteväni ajamaan ilman toista sokkaa, onneksi se löytyi. Olisi muuten tullut ylimääräistä reissua johonkin Ivalon varaosaliikkeseen etsimään jonkinlainen korvaava osa. Sokka on siis se osa joka varmistaa että kärry pysyy kiinni taka-akselissa. Jatkossa olen tarkkana noiden sokkien kanssa, että ne jää kunnolla kiinni kärryyn kun irrotan sen. Tällaisten pikkuasioiden puuttuminen voi pilata koko reissun.



Lähdin polkemaan kohti Saariselän keskustaa ja Saariselän Market Kuukkeliin, jossa olin jo eilen käynyt. Tein ruokaostoksia ja tutkin vähän tarkemmin Marketin tavara- ja vaateosastoa, löytyisikö jotain tarpeellista. Mukaan lähti lämpökerrasto Norjan kylmempiä oloja varten. Sinne on luvattu ensi viikolle sateita ja alle +15 lämpötiloja. Vähän jännittää jo tässä vaiheessa Norjan ilmasto kun ulkoilmassa ollaan kuitenkin käytännössä koko aika eikä sukulaisiakaan asu siellä turvapaikkaa antamassa (hehheh...). Söin kaupasta ostamani eväät ulkona ja lähdin ajamaan kohti Ivaloa, jonne oli noin 30 kilometriä. Ilma oli vielä kuumempi kuin aamupäivällä. Tämä tiepätkä oli todella hauska ajaa. Ensin Saariselän huipulta oli todella pitkä ja vauhdikas lasku tunturia alas, sitten tie mutkitteli, nousi ja laski vuoronperään. Ensimmäisessä vauhdikkaassa ja pitkässä laskussa sain vauhdin pysymään helposti 60 kilometrin tuntinopeudessa - mutta sai katsoa tarkkaan tietä ja ajolinjaa. Välillä ohitin tunturipuroja. Unohdin jo aiemmin mainita että nythän olen alueella jossa juomaveden voi ottaa suoraan purosta, sillä se on täällä puhdasta. Puroissa voi myös uida, tosin vesi on melko kylmää. Puroja riittää myös Norjassa.

Vähän ennen Ivaloon saapumista pyörätiellä tuli jälleen ikävä yllätys - rengasrikko. Tällä kertaa puhkesi takarengas. Vaihdoin sisärenkaan, mutta helle oli ilmeisesti pehmentänyt pääni enkä ollut muistanut tarkistaa, oliko ulkorenkaassa kenties piikkejä. Noh, pumppasin uuden sisärenkaan täyteen ja piankos sekin oli puhki! Olihan siellä ulkorenkaassa jokin metallipiikki, jonka jouduin kiskomaan hampailla pois. Kyllä harmitti. Otin kuitenkin molemmat puhjenneet sisärenkaat talteen. Onhan minulla vielä rengaspaikkoja, joilla voin paikata renkaat jos uusia rikkoja tulee - mutta paikkaaminen vie aikaa eikä paikka välttämättä kestä hyvin kovapaineisessa maantierenkaassa. Käynpä siis huomenna katsastamassa Ivalon varaosaliikkeistä, onko heillä myydä maantierenkaalle sisärenkaita - enpä usko että näillä seuduilla sellaista löytyisi. Rengaspaikkoja kuitenkin uskon löytäväni, niitä tarvitaan enemmän.

Yöpaikan sain Ivalosta eräiden serkkujeni sedän ja hänen vaimonsa kotoa. Ilta meni leppoisasti saunoessa, jutustellessa, kauppa-asioilla ja syödessä. Huomenna matka jatkuu kohti Karigasniemen kylää ja raja-asemaa, jonne on matkaa noin 136 kilometriä. Huomisesta alkaen täytyy lähteä kirimään vähän pidempiä matkoja, jotta hintatasoltaan kalliin Norjan puolella ei tulisi vietettyä liikaa aikaa. Onneksi on kuivamuonavarastot kärryssä odottelemassa.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

8. päivä lauantai 1.7. Petkula-Saariselkä, 115km, 41 euroa

Heräsin puoli kymmenen maissa tekemään aamupalaa, kävin vielä nauttimassa suihkumahdollisuudesta ja pakkasin kamat kärryyn - vielä aurinkorasvaa iholle, sillä tiedossa oli poutainen päivä. Olin lähtövalmiina klo 12. Ajoin ensin muutaman kilometrin takaisin valtatielle, ja siitä alkoi vauhdikas polkeminen myötätuuli apunani. Ensimmäiset näkemäni porot jolkottelivat tienreunoilla, mutta lähtivät heti karkuun nähtyään minut. Noin viidentoista kilometrin polkemisen jälkeen rupesi jo vähän hiukomaan ja pysähdyin Yläpostojoen varrelle Cafe Hariannaan. Tilasin lapinhillaletun kahvin kanssa, terassilla syödessä oli kyllä hienot maisemat joelle päin. Kahvilaa pyöritti joku nuori nainen, oli ilmainen wifi asiakkaille kuten monissa matkan varrella näkemissäni tienvarsikahviloissa. Kahvilan yhteydessä oli matkamuistomyymäläkin. Tehdessäni poislähtöä kahvilaan tuli tsekkiläinen pyöräilijä, jonka kanssa juttelin vähän aikaa. Hän kertoi polkeneensa jo tuhat kilometriä ja oli menossa myös Nordkappiin. Kantamukset olivat peräkärryssä, jota hän veti maantiepyörällä. Hänkin nukkui yönsä teltassa. Puristin kättä ja toivotin turvallista matkaa.


 Lähdin jatkamaan matkaa, ja noin 30 kilometriä poljettuani tuli vastaan toinen kahvio joen ja tämän ylittävän sillan varrella. Otin tällä kertaa letun mansikkahillolla ja cokiksen - nyt oli kalorikiintiö täynnä Saariselälle asti. Sinne oli vielä reilut 40 kilometriä. Matkalla pysähdyin katselemaan porolaumoja, muutaman poron lähellekin pääsin. Taivas näytti melko uhkaavalta joten päätin lisätä vauhtia että ehtisin sateen alta pois. Onneksi ei tullut sadekuuroa vaan aurinko alkoi taas paistaa. Kymmenen kilometriä ennen Saariselkää pysähdyin kyselemään erään tienvarren leirintäalueen telttapaikkoja, oli edullisesti tarjolla 13 euroa yö. Suihku ja pyykinpesumahdollisuus kuului hintaan, mutta ei minun tarvinnut tänään pyykätä. Ilmoitin paikkaa pyörittävälle naiselle käyväni vielä Saariselän keskustassa kaupassa ja tulevani takaisin. Hän oli itsekin menossa sinne kauppaan ja tarjoutui ottamaan minut kyytiin. Kieltäydyin sanomalla että minun on tarkoitus liikkua vain pyörällä tällä reissulla ja eikä tästä periaatteesta jousteta. Nainen päästi minut matkoihini nauraen.

Saariselän keskustassa oli menoa ja vilskettä. Siellä oli iso marketti ja Holiday Clubin kylpylä. Tuuli puhalteli kivasti kun puustoa oli vähemmän. Menin markettiin tekemään ruokaostokset tälle illalle ja huomisaamulle. Ostoskoriin lähti savuporojuustokeitto säilykepurkissa, hernekeittosäilyke, hedelmäsäilykepurkki, rusinoita, pähkinöitä, olut ja jäätelö. Söin jäätelön kaupan pihassa ja minulle tuli juttelemaan yksi motoristi, joka oli sattumoisin Toivakasta (Jyväskylän naapurikylä). Hän oli kuulemma itsekin joskus kova pyöräilijä kunnes polvivamma esti lajin harrastuksen. Jutustelun jälkeen työnsin pyörän vähän syrjemmälle ja join oluen rauhassa kun se oli vielä kylmää. Sitten lähdin pikku hiprakassa ajelemaan takaisinpäin leirintäalueelle. Tähän väliin täytyy sanoa, että pitkän matkan pyöräily ja alkoholi eivät sovi yhteen senkin takia että kehon energiantuotanto häiriintyy. Ihmisen maksan tehtävä on säädellä verensokeria ja lyhykäisesti sanottuna tuottaa energiaa lihasten tarpeisiin. Jos nautit alkoholia niin maksalla on muuta hommaa. Pyöräillessäni takaisin minua vastaan tuli tsekkiläinen pyöräilijä, jonka olin alkumatkasta kohdannut. Nostin kättä tervehdykseksi. Minun kanssa samaan aikaan leirintäalueelle tuli paikalle ruotsalaisia ja norjalaisia karavaanareita, joten sisääntulomuodollisuudet vähän kestivät. Juttelin karavaanereille ja selvisi että hekin ovat menossa Nordkappiin. Aika monet ovat tähän aikaan menossa sinne, saa nähdä mikä turistirysä perillä odottaa. Pystytin teltan, lämmitin savuporokeittoa, kävin suihkussa ja tutkin vähän ympäristöä. Alue on kivan tunturipuron varrella, jossa on mahdollista käydä uimassa suoraan saunasta. En kuitenkaan tänään viitsinyt maksaa ylimääräistä saunasta. Huomenna suunnittelin käyväni päivän alkajaisiksi Kiilopään tunturin huipulla. Sinne vievä tie alkaa aivan tämän leirintäalueen vierestä. Tämän päivän ajovauhti oli hyvän tuulen ansiosta 29 kilometriä tunnissa alusta Saariselälle asti, joten ei mennyt hirveästi aikaa ja energiaa matkan pituuteen nähden. Parhaimmillaan tasaisella tiellä vauhti saattoi nousta jopa 45 kilometriin tunnissa. Poljin pitkiä taipaleita kahvojen alaotteella ilmanvastuksen minimoimiseksi. Nyt kello lähestyy kahtatoista ja menen kerrankin ajoissa nukkumaan.


7. päivä perjantai 30.6. Käyrämö-Petkula, 100km, 80 euroa

Aamu alkoi yhdeksän jälkeen teltanpurkuhommilla. Yö tuli nukuttua hyvin, ja aurinko paistoi astuessani teltasta ulos. Teltan kattoon oli satanut ilmeisesti yöllä vähän vettä kun siinä oli sadepisaroita. Edellisiltana telttaa kasatessani oli hirveästi itikoita riesana ja niin oli nytkin - lähistöllä oli järvi ja suo. Erittäin epämukava tapa aloittaa aamu. Hoidin homman niin nopeasti kuin mahdollista ja tungin tavarat peräkärryyn täydellä raivolla. En jäänyt liiemmin miettimään tuleeko vaatteet kauniisti viikattua ja tavarat järkevästi sijoiteltua tutuille paikoilleen. Samalla tappelin karavaanin kanssa yrittäessäni pitää sen pystyssä, koska ympärillä ei ollut tarpeeksi tukevaa puuta johon se voisi luotettavasti nojata. Hommaa hoitaessani hoin itselleni että kyllä nyt perkele pitää mennä välillä vähän epämukavuusalueelle että olis mukavaa. En ollut käynyt edellisiltana suihkussakaan, mutta suihkun puutteeseenkin silloin tällöin kyllä tottuu. Olen huomannut että pyörän päällä ei harmita jos ei ole päässyt suihkuun, vaan sitä keskittyy täysillä polkemiseen ja maisemiin. Päälläni olivat edellispäivän hikiset pyöräilyvaatteet, ne olivat päällä nukkuessanikin, sillä ei ole järkevää vaihtaa puhtaita vaatteita päälle jos ei ole peseytynyt. Ei muuta kuin satulaan ja sadan metrin polkaisu Käyrämön keitaalle haukkaamaan aamupalaa. Pääsin sentään vessaan, mikä ylellinen mukavuus. Lopetellessani aamupalaa minut pyysi pöytäänsä eräs kanadalainen motoristi, joka oli myös matkalla Nordkappiin. Mies oli vähän vanhempi herra ja hyvin atleettisen näköinen, ymmärsin hänen englannistaan osan. Hän kertoi itsekin pyöräilleensä viisi vuotta sitten tätä samaa tietä Nordkappiin, ja nyt hän oli tullut tekemään saman reissun uudelleen moottoripyörällä. Hän oli aloittanut matkan Prahasta. Mies kertoi että pitää enemmän matkanteosta polkupyörällä. Juttelimme niitä näitä yöpymisvarusteista, tavaroiden kuljettamisesta ja niin edelleen. Hän näytti tabletiltaan kuvan riippumatostaan, jossa hän nukkuu yöt. Se kiinnitetään puihin ja päälle tulee jonkinlainen telttakangas suojaksi. On kuulemma paljon mukavampi kuin teltta. Kysyin että miten hän aikoo nukkua tuossa, kun pohjoisessa ei ole puita. Mies vähän naureskeli eikä vastannut kysymykseeni. Häntä kiinnosti korvissani olevat jutut, kysyi kuuntelenko niillä musiikkia. Kerroin että ne ovat eräänlaiset kuulon apuvälineet, ja kuuntelen kyllä musiikkiakin audiojohdon avulla. Kun kuulo tuli puheeksi niin kerroin myös näkövammastani. Miestä kiinnosti kovasti tietää miten pärjään näköni kanssa liikenteessä.

Kello oli jo yksitoista, joten minun täytyi tehdä lähtöä. Toivotin kanadalaiselle turvallista matkaa ja lähdin pyörälle. Otin käden- ja jalanlämmittimet pois, laitoin aurinkorasvaa ja lähdin polkemaan kohti Sodankylää, jonne oli matkaa noin kuusikymmentä kilometriä. Pian tuli sadekuuro, joten pysähdyin tienvarteen kaivamaan sadevarusteita. Eipä löytynyt kengänsuojia, joten kiroillen purin koko peräkärryn ja tein inventaarion. Tämän siitä saa jos pakkaa huonosti ja kiireellä. Löysin lopulta kengänsuojat ja pakkasin kärryn huolellisemmin. Piankos sade loppui ennekuin ehdin pukea mitään sadevaatetta. Lähdin ajamaan pelkät kengänsuojat jalassa. Myöhemmin ottaessani ne pois, toinen kengänsuojista repeytyi vetoketjun saumasta koska otin suojan pois liian rajusti. Noh, totesin että ihan käyttökelpoinen se vieläkin on vaikka vetoketjua ei saa kiinni. Matkalla näin yhden matkamuistomyymälän, jonka pihalla oli paljon Lappiin liittyviä käsitöitä. En jäänyt ostoksille, tyydyin vain katselemaan pyörän satulasta.

Sodankylään saavuin noin kello neljätoista. Kylän palvelut näyttivät monipuolisilta, oli Lidl, S-Market, K-Supermarket, Kesport, muutama huoltoasema, ravintelia ja monia muita yrityksiä. Ajoin kaupungin toiselle puolelle syömään Nesteelle. Otin päivän lounaan ja sain syötyä niin paljon kuin halusin - eli aika reilusti ruokaa ottaen huomioon että edellisestä ateriasta oli kulunut jo yli kolme tuntia. Aterioinnin jälkeen tutkin googlettamalla, löytyykö edestäpäin leirintäalueita. Oli siellä yksi, Vajusuvannon leirintäalue, kolmenkymmenenkuuden kilometrin päässä. Soitin sinne ja varasin itselleni mökin edulliseen kolmenkympin hintaan. Lähdin vielä polkemaan keskustaan ostamaan illan ja huomisaamun eväät S-marketista. Populaa oli kyllä paljon liikkeellä, Sodankylässä on elämää. Sitten poikkesin Electronics-liikkeeseen ostamaan Microusb-kaapelin kännykkään - varakaapeli pitää olla kännykälläkin jos toinen menee rikki. Sitten polkemaan Vajusuvantoon, alkumatka pitkin pyörätietä josta oli hienot maisemat Kitisen joelle. Vastaan tuli yksi fatbike-pyöräilijä, jolle nostin tassua - ja lopultakin lappalainen maantiepyöräilijä jollaista en ollut vielä nähnyt! Morjestin oikein iloinen virne naamalla.

Pääsin perille. Paikkaan ei ollut mitään tieviitoitusta tai tienvarsimainoksiakaan. Risteykseen tullessani oli vastassa ränsistynyt rakennus, jossa luki "kioski". Oli kioski ilmeisesti paremmat päivänsä nähnyt, sillä se ei ollut enää käytössä vaan toimi pikemminkin jonkinlaisena romuvarastona. Tuumasin että eipä anna kovin hyvää ensivaikutelmaa saapuville matkaajille, ja oli itselläkin jo sydämessä pieni epäluuloinen pistos rullatessani karavaania tietä pitkin pihaan. Paikanpitäjänä oli vanhempi huonoselkäinen mies, joka käveli hyvin vaivalloisesti. Kysäisin matkustajalomaketta täyttäessäni mistä asti hän on pyörittänyt tätä paikkaa - vuodesta -84 kuulemma. Kerroin löytäneeni hienosti perille, vaikka tienviittoja ei näkynyt missään. Mies vastasi ettei hän halua pitää tienviittoja, jotta tänne ei eksy liikaa porukkaa ja ulkolainen porukka pysyy poissa. No joo, eipä täällä paljon populaa näkynyt muutenkaan. Mökkejä oli paljon mutta en nähnyt muita mökkeilijöitä itseni lisäksi. Yksi asuntoauto oli rannassa. Väen vähyys on ihan ymmärrettävää jos ei ole edes viittoja, ehkäpä mies on jo niin vanha ettei jaksa hoitaa isoja kävijämääriä. Itse mökki oli kuitenkin mukava ja siisti. Löytyi tehokas pöytätuuletin, keittoliesi, mukava sänky ja pistorasiat joista ladata akkuja. Varasin itselleni saunavuoron, pesin pyykit saunareissun aikana ja kävin heittämässä talviturkin Kitisen joessa. Vesi oli hirveän kylmää, mutta virkisti. Sitten takaisin mökkiin murkinalle ja nukkumaan.