Olen lähtövalmis kello yksitoista. Minulla ei ole aavistustakaan millainen reitti perille vie, tiesin vain sen että luvassa oli 25 kilometriä edestakaisin. Olikin melkoinen yllätys, kun heti leirintäalueelta lähdettyäni vastaan tuli liikennemerkki: "9% nousu 3km". Ei siinä muuta kuin kevyintä vaihdetta silmään ja ketju kireällä ylös mutkittelevaa serpentiinimäkeä. Edellispäivän leppoisa rantatiekruisailu oli kaukana tästä urakasta. Mukanani oli tietysti peräkärry, koska en uskaltaisi jättää sitä tuntikausiksi leirintäalueelle. Siellä oli myös tärkeitä työkaluja ja ruokaa, jota ilman en selviäisi takaisin. Ja oli kyllä rankka mäki! Seurasin matkamittarista milloin jyrkin vaihe menee ohi, ja säästelin voimia sen mukaan. Ohittelin muutamia pyöräilijöitä, joilla ei ollut mitään kantamuksia mukana. He olivat ilmeisesti päättäneet jättää leirintäalueelle kaiken painavan. Tähän mäkeen olisi kannattanut laittaa vähemmän vaatetusta, sillä takin alla olevat kädenlämmittimet ja paita olivat pian hiestä märät. Jaksoin kun jaksoinkin mäen loppuun polkemalla. Olisikohan mäki jatkunut vielä pari kilometriä loivempana. Ei mäet kuitenkaan siihen loppuneet, vielä oli matkaa parikymmentä kilometriä jäljellä, ja siihen mahtui monen monta lähes yhtä jyrkkää nousua - mutta myös vauhdikasta laskua. Joissakin alamäissä sain nopeusmittarin helposti heilahtamaan 70 kilometriin tunnissa. Eräs mäki oli sillä tavalla henkisesti rankka koettelemus, että kaukaa katsoen se näytti päättyvän ja muuttuvan tasanteeksi, mutta kun mäen näkyvän osan oli polkaissut, mutkan takaa paljastui lisää ylämäkeä. Tämä mäki oli pakko mennä osittain taluttamalla loppupätkällä. Keräsin voimia kävelemällä, sitten poljin, sitten taas keräsin voimia. Vastaan tuli paljon retkipyöräilijöitä täydellä kantamuksella, joitakin pyöräilijöitä ohitin vauhdikkaissa ylämäissä. Maantiepyöräni sopi täydellisesti tälle tiepätkälle, sillä putkelta polkemiseen ylämäessä saa paljon voimaa maantiepyörän kippurasarvitangosta. Lisäksi maantiepyörä on erittäin aerodynaaminen alamäessä, jolloin vauhdin saa kohoamaan huimiin lukemiin ilman polkemistakin.
Lopulta saavuin Nordkappiin reilun tunnin polkemisen päätteeksi. Alueelle moottottoriajoneuvoilla saapuvilta peritään sisäänpääsymaksu, mutta pyöräilijöitä tai jalankulkijoilta ei. Näin muutamia sinnikkäitä juoksijoita menossa alueelle viimeistä rankkaa ylämäkeä. Alueella oli suuri rakennus, jossa oli ravintola, kahvila ja jokin matkamuistomyymälä. Menin rakennukseen, ja sisääntullessani kuulin pianonsoittoa. Ihmettelin onko soitto jotain taustamusiikkia - ei ollut, aulassa oli esiintymässä flyygelinsoittaja, jonka soittoa hetken aikaa kuuntelin. Soiton säestämä laulu oli kaunista kuultavaa. Sitten menin rakennuksen toiselta puolelta ulos katselemaan merimaisemia ja alueen tunnusmerkkinä seisovaa maapalloveistosta. Aava meri avautui kauas pilvettömän sinisen taivaan ollessa taustalla. Maapalloveistos oli korkealla kallionkielekkeellä, kielekettä rajasi turva-aita, jonka yli muutamat olivat ilmeisesti kiivenneet istuttamaan muistomerkiksi kiviä käynnistään. Maapallon luona kävi tiuhaan tahtiin turisteja kuvaamassa itseään.
Sitten aloin tehdä poislähtöä. Tein vielä trangialla ruokaa parkkipaikan reunan kivellä istuen. Sitten sahaamaan samat mäet ylös ja alas, takaisin leirintäalueelle täyttämään vesipulloja. Reitti oli näin päin poljettuna helpompi, sillä alun ja lopun jyrkimmät prosenttimäet mentiin nyt railakkaassa vauhdissa tuuletellen. Muutamissa serpentiinimutkissa sai jarrutellakin, ettei aja mutkasta ulos. Näissä vauhdikkaissa laskuissa otin itselleni ajolinjan läheltä tien keskiviivaa, jotta olisi tilaa käännöksille. En ole koskaan kokenut näin riemukkaita laskuja, kokemus jää kyllä pitkäksi aikaa mieleen. Vastaan tuli taas paljon retkipyöräilijöitä, erään kanssa lyötiin ylävitoset lennossa.
Kävin täyttämässä leirintäalueella vesipullot, sitten tavoitteena oli päästä eilistä reittiä takaisinpäin polkien Olderfjordin kylään, jossa olisi leirintäalue. Matkaa tänne olisi noin 100 kilometriä. Ei tuntunut yhtään ahdistavalta, sillä kroppa ei valittanut ja aikaa riitti. Kello oli jo neljä, joten täytyi pysyä rivakasti liikkeessä. Kävin vielä Honningsvågissa kaupassa ja söin välipalaa kaupan pihassa, loput ostoksistani säästin matkavälipalaksi. Sitten pois saarelta Nordkappin tunnelin kautta. Vauhdikas kolmen kilometrin lasku tunnelin syvyyksiin, ja toiset kolme kilometriä tunnelia ylös maanpinnalle nitkutellen. Jaksoin mennä polkemalla ylämäen, tämä puoli tunnelista ei ollut niin jyrkkä. Tunnelin jälkeen lähes taukoamatonta polkemista rantatietä pitkin kohti määränpäätä hyvä myötätuuli apunani. Muutama proteiinipatukka-myslijogurttivälipala silloin tällöin. Hyvä ettei satanut. Olin perillä leirintäalueella vähän ennen yhdeksää. Ostin telttapaikan 95 kruunulla, teltta pystyyn, suihkuun, pyykit koneeseen, syömään, nukkumaan puoliltaöin. Täälläkin toimii kolikkosuihku, kymmenellä kruunulla saat neljä minuuttia suihkuaikaa. Valitettavasti automaatti ei näyttänyt ajan kulumista. Täysin naurettavaa rahastusta mielestäni, ei Suomen puolella tällaisia ole. Kerkesin kuin kerkesinkin peseytyä neljässä minuutissa. Onneksi pyykkikone oli ilmainen, tosin käytöstä poistettu kolikkoautomaatti kertoi että aikoinaan sekin on maksanut. Juttelin keittotilassa erään toisen retkipyöräilijän kanssa. Hän puhui niin nopeasti englantia, että en oikein ymmärtänyt kaikkea. Hän kertoi olevansa kahdeksan viikkoa reissussa, mutta ei reissannut niin nopeaan tahtiin kuin minä. Luuli minua hulluksi kun kerroin että tänään polkaisin Nordkappiin ja sieltä tänne, yhteensä 155 kilometriä. Kehuin kuitenkin että minulla on kevyet kantamukset ja nopea pyörä, hyvä kuntokin auttaa etenemään. Huomenna on mukava jatkaa matkaa puhtailla vaatteilla - säätkin hellivät, sillä lämpöä on luvattu 20 astetta. Oli hyvä että pidin sen parin päivän lepopaussin sateiden takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti