Vietin lauantain ansaittua lepopäivää Tampereella. Aamu meni Tampereen kaupunkia pyöräillen tutkiessa, liikennettä aamuvarhaisella oli vähän joten tällainen putkinäköinen pyöräilijä sai ajaa melko rauhassa - kaupunki näytti suorastaan aavemaisen hiljaiselta. Tuntui vähän oudolta ajaa suurkaupungissa monen pohjolan peräkylissä vietetyn päivän jälkeen. Oli nautinto nähdä tuttuja kauppoja ja ravitsemusliikkeitä katujen varsilla. Pysähdyin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ärräkahville. Sitten jatkoin taas katujen ja puistojen polkemista, oli niin paljon nähtävää että välillä eksyin katuviidakkoon ja yritin etsiä tietä takaisin keskustaan. Aamupäivällä kävin Tampereen pääkirjastossa lukemassa lehtiä ja istumassa pallotuolissa. Pallotuoli antoi sopivasti näkösuojaa joten vedin päikkärit samalla käynnillä. Sitten lähdin omaa tyttökaveriani vastaan ja asetuimme hotelliin. Ilta meni kaupungin katuja ja kauppoja tallatessa ja elokuvissa. Sää oli suosiollinen, ja seuraavana aamuna vieläkin suosiollisempi kun lähdin tuhdin hotelliaamupalan jälkeen polkemaan kohti kotia. Käytin apuna navigaattorin kevyenliikenteenväylien reittisuositusta välttääkseni Tampereen moottoritiet ja valtatien vaarallisen alkupätkän. Ajelin parikymmentä kilometriä ja puolitoista tuntia, kunnes tulin ulos kaupungista valtatielle. Harhaanajoja tuli useita, sillä reitillä oli tietyömaita. Navigaattorin antama reitti oli silti kokonaisuudessaan hauska ajaa. Lopussa tuli pieni epäusko, kun reitti johdatti minut kapealle hiekkatielle, jollaisia mökkiteiksi yleensä kutsutaan. Melkoiset reitit se navi arpoo joskus... Kokonaisuudessaan aikaa kotiin polkemiseen kului seitsemän ja puoli tuntia, pidin ruokatauon ja ennen Jyväskylää kahvitauon Korpilahden Satamakapteenissa.
Reissun kokonaiskilometrimääräksi tuli yli 2200. Jäin siis 2500-3000 kilometrin tavoitteesta vähän jälkeen taloussyistä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Olisin kyllä jatkanut pidempäänkin, mutta tämä vaatisi sitten jo vähän enemmän reittisuunnittelua, luotettavamman ajokaluston ja enemmän laukkutilaa - sekä tietysti enemmän vapaata töistä ja muista velvollisuuksista. Kuuntelin kateellisena reissussa vastaantulleiden retkipyöräilijöiden kertomuksia, kuinka jotkut heistä ovat ajaneet jopa kaksi kuukautta. Arvelen kuitenkin, että nämä pidemmällä retkellä olleet papparaiset ovat jo eläkeikään ehtineitä eli heillä on aikaa polkea vaikka maailman ympäri.
Mitä opin matkaan varustautumisesta: hanki luotettavampi retkipyörä! Seuraavaa reissua varten tarvitsen pyörän, jossa on kestävämpi runko ja paksummat kumit, eikä lokasuojatkaan olisi pahitteeksi. En nähnyt muilla retkipyöräilijöillä puuttuvia lokasuojia. Kyllä ne suojaavat vaatteiden lisäksi pyörän voimansiirtoa renkaiden lennättämältä hiekkavesi-sekoitukselta. En kuitenkaan haluaisi raskasta retkipyörää, vaan mieluummin maantiepyörän ja maastopyörän väliin sijoittuvan kevyen cyclocross-pyörän, jossa olisi maantietanko. Se on maantiepyörää kestävämpi rungoltaan ja vanteiltaan, mutta silti vielä maantiepyörän ajo-ominaisuuksilla joihin olen syvästi mieltynyt. Hommaan myös kestävän etulaukun, entinen laukku meni roskiin reissun jälkeen. Muita rikki menneitä varusteita olivat kengänsuojat, joista ensin repesi toisen vetoketjusauma ja sitten vielä toinenkin. Lisäksi meni kolme sisäkumia, joista kolmas tyhjeni juuri kun astuin kotiovesta sisään - olipa sopivasti. Tavaroiden katoamiselta selvisin pyöränlamppua lukuunottamatta.
Rahankäytössä en ollut kamalan säästeliäs, söin silloin tällöin ravintoloissa ja yövyin mökeissä ja hostellissa. Ostelin herkkuja enkä potenut huonoa omaatuntoa siitä - parasta tällä reissulla on että saat syödä ja juoda mitä haluat, sillä kulutat varmasti enemmän kuin syöt (jätä juomiset kuitenkin loppuiltaan). Tiedän että säästeliäämminkin voisi retkeillä. Olen lukenut esimerkiksi Ylen toimittajan ja retkipyöräilijän Matti Rämön retkikertomuksia, joissa hän kertoo päivä päivältä paljonko hän on kuluttanut rahaa. Peruspäivinä eräällä kotimaanreissulla hänellä on kulunut 20-40 euroa, jos ei ole tullut yllätyskuluja. Siihen verraten oma 40-80 euron päiväkulutus on ollut melkoista tuhlausta - mutta hänpä onkin retkeillyt paljon askeettisemmin, ei ole esimerkiksi käyttänyt leirintäalueita ja mökkeillyt vain ääriharvoin. Hänen retkikertomuksistaan jäi tosin hieman epäselväksi, kuinka pyykkihuolto ja peseytyminen on toiminut - vai onko hän tarvinnut sellaisia ylellisyyksiä ollenkaan.
Henkisesti opin tältä reissulta, että kroppa jaksaa uskomattomia matkoja kun mieli ei anna periksi. Sain jo matkan ensipäivistä lähtien lisää periksiantamattomuutta ja halusin koettaa uusia henkilökohtaisia matkaennätyksiä. Se matka, mikä ennen tuntui pahalta, tuntui nyt nautinnolta. Peruskestävyyslenkeilläni kotimaisemissa teen harvoin yli sadan kilometrin pituisia lenkkejä. Nyt voisin helposti lähteä satasen lenkille vailla epäilystäkään väsähdänkö. Retkipyöräillessä vastaan tulevat uudet maisemat ja kylät - ja vastaan tuleva tuntemattomuus ylipäätään - herättävät uteliaisuuden ja auttavat henkistä puolta jaksamaan kauemmin. Tästä oppineena ja viisastuneena lähden tänä kesänä koettamaan kaupunkien välistä pyöräilyä, esimerkiksi Mikkeliin tai Kuopioon suuntautuvat päivämatkat eivät olisi huonompi idea. Tällaisilla reissuilla voisi jättää peräkärryn kotiin ja kuljettaa mukana vain ne välttämättömimmät työkalut ja varaosat pienessä laukussa.
Kroppa ei turhia valitellut matkan aikana. Reidet olivat lähes joka päivä kipeät, mutta sen kanssa kyllä tottuu elämään. Onneksi muutamat välissä pidetyt lepopäivät vähän tasoittivat tilannetta. En seurannut kauheasti Fitbit-aktiivisuusrannekkeen antamaa dataa reissulla. Olisiko keskikulutus ajopäivää kohti ollut sellaista 4500 kaloria. Leposykkeeni laski aiemmasta 55 lyönnistä/minuutti 49-53 lyöntiin, kunnon kehitystä siis tapahtui. Eikä päässyt ainakaan ylikuntoa kehittymään, mikä olisi seurausta liian intensiivisestä harjoittelusta ja liian vähästä levosta - tällöin leposyke olisi koholla. Useimmiten venyttelyt jäivät tekemättä, koska en kokenut siitä olevan hyötyä. Reissun alussa kokeilin venytellä illoin ja aamuin, mutta reidet olivat ihan yhtä tönköt, venyttelinpä tai en. Päätin että aloitan säännöllisen venyttelyn kunhan kotiudun. Painoni laski reissussa aiemmasta 71 kilosta 69 kiloon, minkä arvelen johtuvan lihasmassan katoamisesta yläkropasta. Täytyy siis aloittaa taas salilla käyminen, jotta saan habat takaisin. Pitäähän tulevalla hierojaopiskelijalla olla voimaa nyrkeissä... eikun käsivarsissa. Tähän mainitsen senkin, että keväästä lähtien olen laihtunut nyt siis yhteensä 9 kiloa - mutta eipä aleta nyt huolestumaan, painoindeksikäyrän mukaan en ole vielä lähelläkään alipainoista. Viimeksi olin näin kevyt keijukainen joskus lukiolaispoikana.
Tämän pituinen reissu se, jatketaan kohti uusia seikkailuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti