Päiväksi oli luvattu aurinkoista ja 20-22 asteen lämpötilaa. Pakkasin tavarat ja lähdin ennen kello yhtätoista ajelemaan Petrin suosittelemaa pyörä- ja kalastustarvikeliike Suutari-Seppoa kohti Ivalon eteläpuolella. Löysin kuin löysinkin sopivia sisärenkaita, ostin kaksi, ja lisäksi vielä paikkarasia. Lähdin sitten vielä Ivalon keskustaan erääseen lahjatavara-matkamuistomyymälään, jossa Petrin vaimo on töissä. Sain sieltä lahjaksi kaksi lappi-aiheista t-paitaa. Lisäksi vielä kolme kuivamuona-ateriaa ja yhden poronlihasäilykkeen ja kaksi poro snacks-pussia - siis sellaisia pieniä suolaisia poronlihapaloja, jotka ovat helppoa naposteltavaa pyöräillessä. Nyt on ainakin ravintoa tarpeeksi mukana. Ostin liikkeestä vielä lappi-aiheisen pipon ja jääkaappimagneetin. Kauheasti krääsää en viitsi ostaa, koska kaikki pikkutavara vie tilaa kärrystä ja hankaloittaa pakkaamista. Lahjaksi saamani paidat olivat kuitenkin käytännöllinen lahja, sillä en ottanut kuin yhden t-paidan leirioloja varten - se on liian vähän. Jätin paljon muutakin tarpeellista vaatetusta kotiin säästääkseni tilaa kärrystä - kuten esimerkiksi sen lämpökerraston jonka nyt jouduin ostamaan Saariselältä. Vasta reissun päällä huomasin että kyllä kärryyn olisi vielä mahtunut. Alla kuva putiikista.
Lähdin kohti Inaria, jonne oli matkaa noin 30 kilometriä. Ivalon keskustassa törmäsin vielä saksalaispyöräilijään, joka kertoi olleensa reissussa jo 60 päivää! Itsekin tekisin noin pitkän reissun, jos olisi vain tarpeeksi aikaa ja rahaa. Mies ei puhunut kovin hyvää englantia, enkä puhu minäkään, joten pieniä ymmärrysvaikeuksia tuli puolin toisin. Sain sen verran selvää että hän oli aloittanut Saksasta ja nukkui teltassa. Toivotin turvallista matkaa ja poistuin Ivalosta hyväkuntoisia pyöräteitä pitkin. Laitoin vielä aurinkorasvat iholle, pumppasin takarenkaaseen ilmaa ja laitoin radion soimaan korville. Tästä alkoikin maisemat vain parantua: paljon tunturipuroja ja järvimaisemia, välillä tie seuraili aivan järven rantaviivaa pitkin. Kelin ollessa poutainen maisema avautui todella kauas.
Tiellä oli pitkiä loivia nousuja ja laskuja vuoronperään. Enimmäkseen tie pujotteli tunturien välissä mahdollisimman matalalla - siitä huolimatta jotkut nousut olivat rankkoja. Saavuin Inariin, jossa kävin ostamassa K-Marketista pizzaa. Paikalla oli paljon turisteja ja yksi kokonainen bussilastillinen eläkeläisiä. Väen kuhinaa siis riitti kylän pieneen kokoon nähden. Kauppaan tuli pari muutakin retkipyöräilijää, mutta ilmeisesti heillä oli yhtä kova kiire eväiden ostoon kuin minullakin, joten emme jääneet juttelemaan. Menin syömään vähän kauemmas puutarhapöydän ääreen, josta oli näkymät Inarijärvelle. Sitten jatkamaan matkaa. Nelostietä oli ajettavana enää vain noin 50 kilometriä, sen jälkeen olisi käännös länteen kohti Karigasniemeä, tielle numero 92. Petri varoitteli, että tällä tiellä olisi lyhyellä matkalla tietöitä, ja minun kapearenkaisella saattaisi tulla ongelmia vastaan. No niinhän niitä tuli. Tieltä oli revitty asfalttia pois muutamin paikoin, ja tilalla oli vain vaarallista sepeliä. Onneksi nämä auki revityt osuudet olivat vain noin 50-500 metrin mittaisia kerrallaan, ja tietyömaapätkä oli noin 15 kilometrin pituinen. Päätin siis, että en lähde ajamaan auki revittyjä sepeliosuuksia, vaan talutan pyörän. Ihan hyvin ne meni taluttamalla, eikä rengasrikkoja täten tullut. Muutaman kerran potutti kun piti taluttaa pyörä jyrkkään ylämäkeen. Eräässä mäessä oli vastassa kuorma-auto, joka odotti vuoroaan että pääsee ajamaan kapean tiekaistaleen - minä juoksin tämän mäen ettei auton tarvitse odotella. Sekin vielä että sai niellä rekkojen nostattamaa pölyä. Tietyömaan jälkeen alkoi hyvä asfaltti, ja järkyttävän jyrkkiä nousuja. Varoituskylteissä nousut olivat merkitty jopa 10% jyrkiksi - ei muuta kuin kevyintä vaihdetta silmään ja runttaa reisillä minkä jaksat. Kyllä ne kaikki mäet meni polkemalla, reisien hapotuksesta huolimatta olin tyytyväinen itseeni. Noin neljäkymmentä kilometriä ajettuani tätä tietä pidin ruokatauon retkikeittimellä. Sitten tie muuttui mukavaksi ajaa, nousut ja laskut olivat loivia. Täytin vesipulloja ensimmäisen kerran purosta tai joesta, mikskä sitä nyt sanoisikaan. Vesi oli kirkasta ja mitään sivumakua ei tuntunut suussa, join ottamani vesivarannot tyytyväisenä loppuun Karigasniemelle asti. Ja mikä parasta, vesi oli kylmää.
Saavuin Karigasniemelle noin klo 19. Karigasniemelle laskeutui pitkä alamäki ylhäältä tunturilta - juuri ennen kylää oli varoituskyltti 10% jyrkästä laskusta. Laskin sen vapaalla, niinsanotussa "muna-asennossa" eli nenä lähes kiinni ohjaustangossa ilmanvastuksen vähentämiseksi. Vauhti kohosi helposti jopa 66 kilometriin tunnissa. Tässä kohtaa peräkärryn minulle myynyt kauppias heristelisi sormeaan, sillä peräkärrylle suositeltu maksiminopeus on vain 25 kilometriä tunnissa. Oli melkoinen lopetus tälle etapille.
Tämän päivän ajovauhti oli keskimäärin 24 kilometriä tunnissa, satulassa istuttu aika ehkä viisi ja puoli tuntia, en muistanut tarkistaa. Matka oli pisin tähän asti tähän asti ajamani. Alas kylään laskeuduttuani menin ensiksi K-Markettiin eväsostoksille. Mukaan lähti siideri, puolen litran jäätelöpurkki ja pari wiineriä. Jäätelöpurkin söin kokonaan tyhjäksi kaupan pihassa - en pelkää että lihon, pelkään että pian luut näkyy ihon läpi. Wiinerit säästin kahvin kaveriksi leirintäalueelle, lisäksi söin Inarista ostamaani jogurttimysli-kuivamuonaa. Helppo valmistaa: lisää vain kolme desiä kylmää vettä ja anna vetäytyä viisi minuuttia, syö suoraan pussista. Maku oli upea, onneksi minulla on näitä pusseja vielä yksi mukana. Katselin kylän yrityksiä - kylässä on melko suuri rautakauppa kylän kokoon nähden, asukkaita täällä on vain 100. Kuulemma täällä käy paljon norjalaisia rautakauppaostoksilla, sillä he ovat tietoisia Suomen halvemmasta hintatasosta. Sitten polkaisin viidensadan metrin päässä olevaan Camping Tenorinteeseen ja varasin itselleni telttapaikan - hinta hieman korkeampi, 17 euroa. Hyvä hinta kuitenkin siitä, että sain käyttää suihkua, syödä hyvässä keittiötilassa - jossa istun nytkin kirjoittamassa blogia ja lataamassa akkuja rakennuksen pistorasiasta. Hintaan kuuluu lisäksi asiakkaille avoin wifi. Ajattelin käyttää sitä huomenaamulla ladatakseni Spotifyyn musiikkia Norjan puolella kuunneltavaksi. Spotifylla musiikkia voi kuunnella myös offline-tilassa, ilman datayhteyttä. Tosin tämä vaatii sen että kappaleet pitää ladata wifi-verkon kautta. Tätä en ollut älynnyt aiemmin, luulin että kappaleet voi ladata mobiilidatalla mutta eipäs voinutkaan. Norjan puolella muutenkin pitää olla varovaisempi mobiilidatan käytön kanssa, ettei puhelinlasku nouse kohtuuttoman suureksi. Täytyy esimerkiksi muistaa sulkea pilvitallennustila, nyt minulla on oletuksena että kaikki otetut valokuvat tallentuvat myös pilveen. Nyt kello lähestyy yhtätoista ja lähden lataamaan reisieni akkuja telttaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti