Lähdin polkemaan puoliltapäivin E6-tietä kohti Altaa. Tavoitteena oli päästä kello yhdeksääntoista mennessä perille. No, heti alussa tuli todettua että kyllähän sitä tuulee vastaan niin vimmatusti, että taitaa tämä poika jäädä nyt aikatavoitteesta reippaasti jälkeen. Alamäetkin sai polkea tosissaan, ja jalat olivat kohmeiset kahden viime päivän pitkien etappien jälkeen. Päätin tuulta vastaan taistellessani, että pidän huomenna lepopäivän Altassa. Muuten vaarana on, että mielikin menee alavireiseksi ja matkasta nauttiminen tyssää siihen. Keskinopeuteni oli 70 kilometrin matkalla 19 kilometriä tunnissa. Sitten tuuli tyyntyi ja ajoin vuorenrinteiden antamassa tuulensuojassa. Ajattelin kuitenkin tämän etapin positiivisa puolia - aurinko ja kauniit maisemat, joissa mieli lepää. Päätin unohtaa liiallisen ylisuorittamisen ja keskittyä vain tähän hetkeen.
Edellispäivistä poiketen tänään poljin sisämaassa enkä meren rannalla. Oli kiva nähdä taas puita ja vihreää luontoa. Tie kulki välillä joen tai puron vartta ylävirtaan, sain ihailla koskimaisemia lähietäisyydeltä. Sitten puusto ja vehreys hävisi ja tilalle tuli puutonta tunturimaisemaa, jossa tuuli tuntui vielä armottomammalta. Siellä täällä painanteissa oli lunta. Tienvarren kyltit kertoivat, että nyt oltiin korkealla - korkeimmillaan 328 metriä merenpinnan yllä. Mäet olivat pitkiä ja loivia. Erämaassa polkeminen oli todella yksinäistä. Täällä Norjan pohjoiskolkassa teiden varsilla ei ole mitään toimintaa - ei tienvarsikahviloita tai kauppoja. Ainoa yritystoiminta jota näin, olivat porontaljoja myyvät kauppiaat. Toista se oli polkea Suomen Lapissa, teidenvarsien taukopaikkoja kyllä löytyi Karigasniemelle asti. Tällä etapilla täytyy vain polkea Altaan jos haluaa eväsostoksille. Mietiskelin polkiessani, että eikö kuitenkin olisi kannattavaa pistää tälle reitille pystyyn kahviloita, sillä turistiliikennettä oli melko paljon. Mukanani oli kuitenkin kuivamuonaa, joten kuudenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen pidin päivällistauon.
Sitten puuton ja karu maisema väistyi ja tilalle tuli jälleen vehreys. Nousin pitkiä vuoristomäkiä ylös, ja laskin ne vapaasti lasketellen alas. Vauhtia ei kuitenkaan tullut liikaa, sillä vastatuuli jarrutti alamäissä. Parikymmentä kilometriä ennen Altaa tuuli kuitenkin tyyntyi ja pääsin laskemaan viimeiset serpentiinimäet reipasta vauhtia. Kirjaimellisesti laskeuduin Altaan, sillä alamäki johdatti minut suoraan Alattianvuonon rantaan, ja rantaa pitkin vievää tietä poljin kohti Altan keskustaa. Aurinko kimalteli vuonon vedessä, kaukana pohjoisessa vuonon toisella puolen häämötti vuorenhuippuja. Matkalla näin hienoa maaseutumaisemaa ja omakotitalolähiötä, myös lehmiä laidunsi pelloilla. Talot ovat täällä vähän erinäköisiä kuin meilläpäin. Asetin navigaattoriin määränpääksi Alta River Campingin, josta ostaisin itselleni telttapaikan kahdeksi yöksi. Nyt oli sunnuntai, joten Norjassa useimmat kaupat ovat kiinni. Reitin varrella pysähdyin Essolle syömään hampurilaisen, sitten jatkoin kylläisenä perille. En jäänyt tutkimaan keskustaa, sillä kello oli jo puoli yhdeksän eikä mikään ole auki. Leirintäalue sijaitsee Alta-joen varrella, lähellä kaupungin palveluita. Aluetta pyörittää suomalaispariskunta, joten oli iloinen yllätys että sain puhua vastaanotossa omalla kielelläni. Alue on paras tähän mennessä käymistäni. Suihku on ilmainen ja niitä on useita, samoin vessojakin - ei tarvitse jonottaa. Keittiö löytyy, lisäksi koko alueen kattava wifi. Täällä on myös olohuonerakennus, jossa voi istua lokoisasti sohvalla tv:tä katsellen tai omaa tietokonetta käyttäen. Lisäksi alue on täysin sääskivapaa. Taidan lähteä huomenna tutkimaan kaupunkia ja tekemään tarpeellisia eväsostoksia. Tiistaina polkaisen etelään kohti Kautokeinoa. Se on viimeinen norjalaiskylä ennen Suomen puolelle siirtymistä. On ollut jo ikävä omia kotimaisemia, ja varsinkin kaipuu oman tyttökaverin vierelle on ollut kova. Vielä on matkaa kuitenkin yli tuhat kilometriä jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti